Koulutus ja mitä sille pitäisi tehdä kiihdytti puoluesihteerit Huomenta Suomessa päällehuuteluun – "Höpö höpö!"

2:04img
Puoluesihteerit keskustelivat kiihkeästi koulutuksesta – "Palataanpa nyt faktoihin"
Julkaistu 20.02.2023 08:56
Toimittajan kuva

Antti Kylmänen

antti.kylmanen@mtv.fi

Koulutus on tämän kevään eduskuntavaaleissa keskeinen vaaliteema, ja julkisuudessa on puitu esimerkiksi suomalaisten Pisa-menestyksen romahdusta.

Vasemmistoliiton ja perussuomalaisten puoluesihteerit kertoivat Huomenta Suomen haastattelussa puolueidensa keinoista koulutusjärjestelmän kehittämiseksi.

Keskustelu käynnistyi vauhdikkaasti, kun perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen heti alkuun syytti Sanna Marinin (sd.) hallitusta koulutuksen tason romahduksesta.

2002-husu-puoluesihteerit

– Tästä voidaan syyttää vain punavihreää hallitusta. Siinä on paljon korjaamista. Inkluusio-ohjelmia ja kaikkia näitä pitää korjata sellaiseksi, että pystymme tekemään suomalaisen koulutusjärjestelmän kunnianpalautuksen, Luukkanen sanoi.

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää tarttui kuitenkin heti Luukkasen ensimmäiseen lauseeseen.

– Höpö höpö! Mäkipää tokaisi Luukkasen puheen päälle.

MTV Uutisten kysely: Tämän verran kevään eduskuntavaalit kiinnostavat suomalaisia nyt

Luukkanen korosti vastauksessaan toistuvasti "ideologioiden poistamista" kouluista.

– Eikö olisi hyvä Anna, kun me saataisiin ne sieltä pois? Luukkanen kysyi siirtäen vastausvuoron Mäkipäälle.

– Palataanpa nyt faktoihin siinä mielessä, että Marinin hallitus on ensimmäinen pitkiin pitkiin aikoihin, vuosikymmeniin, kun on käännetty koulutusleikkausten suunta, missä myös perussuomalaiset on ollut mukana, Mäkipää sanoi.

– Oliko, oliko? Eikös ne ollut siniset? Luukkanen kysyi Mäkipäältä puhuen myös tämän päälle.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus leikkasi vuosina 2015–2019 koulutuksesta yli 600 miljoonaa euroa.

Perussuomalaiset oli mukana hallituksessa sen alkutaipaleella, kunnes kesäkuussa 2017 puolue hajosi ja siirtyi oppositioon. Hallitusvastuu siirtyi perussuomalaisista irtaantuneille sinisille.

Mäkipää sanoi myös vasemmistoliiton tavoittelevan koulutuksen "kunnianpalautusta" ensi hallituskaudella. Yhtenä keinona hän mainitsi rahoituksen lisäämisen oppimisen tukemiseen.

Vasemmistoliiton ja perussuomalaisten puoluesihteerit keskustelivat puolueiden tavoitteista ensi hallituskaudelle. Katso koko keskustelu videolta.

9:37img

Lue lisää: Aktiivimalli, koulutusleikkaukset ja dramaattinen ero – näistä asioista Sipilän hallitus muistetaan

Sanna Marin tuohtui kokoomuksen miljardisäästöehdotuksesta – "Se on pötypuhetta"

HS-gallup: Ensimmäistä kertaa äänestävien suosikkipuolue on perussuomalaiset

Tuoreimmat aiheesta

Eduskuntavaalit