Koulutusaihe herättää perussuomalaisissa poikkeuksellisen intohimoisen väittelyn – Tynkkynen avaa samalla lapsuutensa tragediaa: "Äitini tutustui isääni, kun tämä oli vielä vankilassa"

9:08img
Näin saman puolueen ehdokkaat mittelevät kuohuttavasta aiheesta – palkintona paikka televisiofinaalisssa!
Julkaistu 23.03.2019 16:43
Toimittajan kuva
Mona Haapsaari

mona.haapsaari@mtv.fi

@Monahaapsaari

Pitäisikö oppivelvollisuusikää pitää pidentää kattamaan myös toisen asteen koulutus? Tästä aiheesta kuullaan kahden perussuomalaisen kansanedustajaehdokkaan ajatuksia MTV:n uuden vaaliohjelman karsinnassa.

Millaisin keinoin ehdokkaat yrittivät kampittaa puoluetoverinsa, kumpi heistä valittiin voittajaksi ja puolueensa edustajaksi tv-lähetyksenä näytettävään finaaliin?

MTV Uutisten vaaliohjelmistossa on tänä vuonna kaksi uudenlaista ohjelmaa, joissa esitellään kansanedustajaksi haluavia henkilöitä eri puolilta maata. Ohjelmissa nähdään ehdokkaita, joilla ei ole vielä kokemusta eduskunnasta, vaan he pyrkivät sinne tuomaan uutta väriä ja uusia ideoita.

Perussuomalaisista ehdokkaiksi karsintaan valikoituivat puolueen ja MTV Uutisten ehdotuksista maahanmuuttoon erikoistunut politiikan tutkija, perussuomalaisen puolueen poliittinen suunnittelija Riikka Purra Uudenmaan vaalipiiristä ja Oulun vaalipiiristä kaupunginvaltuutettu, yrittäjä ja puolueen nuorisojärjestön entinen puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen

He väittelivät siitä, pitäisikö oppivelvollisuusikää pitää pidentää kattamaan myös toisen asteen koulutus.

– Missään nimessä sitä ei pidä pidentää, kyseessä on tyypillinen muiden puolueiden laastaritoimenpide, ensimmäisenä puheenvuoron ottanut Purra sanoi. 

– Toiselle asteelle kyllä mennään, mutta se keskeytetään ja tämän ongelman alkulähteet ovat peruskoulussa ja ammattikoulutuksessa.

Tynkkysen mukaan toisen asteen pakollisuus toisi nuorille paremmin eväitä työelämään.

– Peruskoulupaperi kädessä kun menee työhaastatteluun niin se ei vaan enää toimi. 

Tynkkynen paljasti lapsuudensa vaikeuksia

Purran mukaan sääli- ja tsemppinumerot peruskoulussa eivät takaa sitä, että peruskoulun opit ovat menneet perille.

– Ysiltä pääsee erityisesti poikia, joilta puuttuu luku- ja kirjoitustaito, Purra kuittaa. 

Tynkkynen kertoi ohjelmassa myös itsestään asioita, joita hän ei ole aiemmin julkisuuessa juurikaan avannut. Hän kertoi äitinsä olevan vasemmistolaista sukua ja isänsä olevan ruotsalaista sukua.

– Äitini tutustui isääni, kun tämä oli vielä vankilassa. Mulla oli niukka lapsuus, ja tuttavat toivat meille ylijäämäruokaa erilaisista paikoista. Äiti jäi lopulta yksin kasvattamaan meitä viittä lasta, Tynkkynen kertoi.

– Äiti on meikäläisen sankari. 

vaalit somekuvat_0003_13

"Poikkeuksellisen intohimoiset väittelytaidot"

Finaaliin jatkavan henkilön valitsi televisiostakin tuttu Pöllöraati, jonka kokoonpanoon kuuluivat MTV Uutisten politiikan ja talouden päällikkö Jussi Kärki, toimittaja Eeva Lehtimäki sekä MTV uutisten toimittaja Alec Neihum.

Neihumin mukaan kyseessä oli tasokas keskustelu, jossa ei tarvitse sääli- ja tsemppinumeroita jaella.

– Sebastianilla oli hyvää oman tarinan esilletuontia, mutta Riikan konekivääriargumentaatio toimi paremmin, Neihum sanoi ja samaa mieltä oli Lehtimäki.

Kolmannen äänen Purralle antoi Jussi Kärki, joka kuvaili naisen väittelytaitoa "poikkeuksellisen intohimoiseksi". 

Sinustako kansanedustaja -ohjelman finaali nähdään MTV3-kanavalla 31. maaliskuuta kello 21-22. Ohjelmassa voittaja kohtaa muiden puolueiden karsinnan voittajia väittelyissä, joiden aiheet on poimittu MTV Uutisten vaalikoneesta.

Purra sai tietää finaalin ensimmäisen väittelyporukkansa heti karsinnan ratkettua. Katso alla olevalta videolta, millä mielin hän lähtee kohti finaalia. Toimittajana videolla Iriz Silander.

2:47img

Kaikki karsintavideot sekä finaaliin edenneiden ehdokkaiden esittelyt nähdään viikonlopun aikana MTVUutiset.fissä. Kaikki karsintavideot katsottavissa jo nyt mtv-palvelussa.

Lue ja katso, mitä muiden puolueiden väittelyissä tapahtui! Artikkeleita lisätään julkaisujärjestyksessä - lista päivittyy läpi viikonlopun: 

Turvapaikanhakijoiden sosiaaliturva sai aikaan vilkkaan keskustelun etujen vastikkeellisuudesta – MTV:n Pöllöraadin arvio keskustan ehdokkaista: "Sydän verta vuotaen on toinen hyvästeltävä"

Viinit ruokakauppoihin? Vasemmiston eri linjoilla olevat ehdokkaat väänsivät aiheesta kiivaasti MTV:n vaaliohjelmassa – "On huutava vääryys, että muu kansa kärsii"

Onko irtisanomisen helppous myytti? MTV:n vaaliohjelmassa kohtaa kaksi KD:n ehdokasta – näin kohupotkut Pori Jazzista saanut Ruotsala käyttää jokaisen sekunnin hyödykseen

Toiselta pöytään kylmät faktat, toiselta lapsikortti ja porttiteoria – kokoomusehdokkaat kohtasivat kovassa kannabis-väittelyssä: "Haluaisitko, että oma lapsesi saisi helpommin huumeita?"

"Tähän tiivistyy politiikan ongelma laajemminkin" – näin monimutkainen yritystukikuvio puhutti sinisten tiukassa vaaliväittelyssä

"Laadukkain Nato-keskustelu näissä vaaleissa" – SDP:n vastakkaisilla Nato-kannoilla varustetut vaaliehdokkaat ottivat aiheesta yhteen nuoruuden voimalla

"Näen perustulossa kolme ongelmaa" – RKP:n ehdokkaat väänsivät tiukasti perustulosta, voittaja ratkesi hiuksenhienolla erolla

Mitä verorahoillamme tehdään tulevaisuudessa? Vihreiden nuori kaksikko väitteli kokonaisveroasteesta – "Teidät molemmat nähdään vielä politiikan huipulla"

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka