"Laadukkain Nato-keskustelu näissä vaaleissa" – SDP:n vastakkaisilla Nato-kannoilla varustetut vaaliehdokkaat ottivat aiheesta yhteen nuoruuden voimalla

8:11img
Näin saman puolueen ehdokkaat mittelevät kuohuttavasta aiheesta – palkintona paikka televisiofinaalisssa!
Julkaistu 24.03.2019 12:21
Toimittajan kuva
Mona Haapsaari

mona.haapsaari@mtv.fi

@Monahaapsaari

Suomi Naton jäseneksi - vai ei? Tästä aiheesta kuullaan kahden eri kannoilla olevan SDP:n kansanedustajaehdokkaan ajatuksia MTV:n uuden vaaliohjelman karsinnassa.

Millaisin keinoin ehdokkaat yrittivät kampittaa puoluetoverinsa, kumpi heistä valittiin voittajaksi ja puolueensa edustajaksi tv-lähetyksenä näytettävään finaaliin? 

MTV Uutisten vaaliohjelmistossa on tänä vuonna kaksi uudenlaista ohjelmaa, joissa esitellään kansanedustajaksi haluavia henkilöitä eri puolilta maata. Ohjelmissa nähdään ehdokkaita, joilla ei ole vielä kokemusta eduskunnasta, vaan he pyrkivät sinne tuomaan uutta väriä ja uusia ideoita.

SDP:stä ehdokkaiksi karsintaan valikoitui puolueen ja MTV Uutisten ehdotuksista kaksi nuorta vaikuttajaa, helsinkiläinen 31-vuotias kaupunginvaltuutettu Eveliina Heinäluoma ja Järvenpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kahden kansanedustajan erityisavustaja, 24-vuotias Eemeli Peltonen Uudenmaan vaalipiiristä.

Heidän väittelynsä aiheena oli Suomen Nato-jäsenyys. 

Peltosen mukaan Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta, eli hän on selvästi väitteen puolella.

Heinäluoma vetosi suomalaisten enemmistön näkemykseen siitä, että nykyinen linja riittää Suomelle. 

– Turvallisuuspoliittisia näkemyksiä pitää pystyä arvioimaan myös muullakin kuin historialla, kuittasi Peltonen. 

Heinäluoma muistutti, että Nato ei ole vain joku kerho, joka tuo etuuksia, vaan mukana tulee myös velvollisuuksia. Hän nosti esille muiden maiden lukuja operaatioissa kaatuineista.

– Kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen ei ole Natossakaan mikään automaatio, on meillä valtaa vaikuttaa siihen, mihin me maailmalla osallistumme, Peltonen sanoi.

vaalit somekuvat_0000_16

Voittoääni rämäpäisyydestä ja rohkeudesta

Finaaliin jatkavan henkilön valitsi televisiostakin tuttu Pöllöraati, jonka kokoonpanoon kuuluivat MTV Uutisten politiikan ja talouden päällikkö Jussi Kärki, toimittaja Eeva Lehtimäki sekä MTV Uutisten toimittaja Alec Neihum

– Ihanaa kuulla Nato-keskustelua, jossa ei puhuta talvisodasta tai veteraaneista, vaan fokus oli tässä päivässä, Neihum kehaisi nuoren kaksikon väittelyä ja antoi äänensä Heinäluomalle.

Lehtimäki kutsui keskustelua laadukkaimmaksi Nato-keskusteluksi näissä vaaleissa. Rohkeudesta ja rämäpäisyydestä hän antoi äänensä Peltoselle. 

Samalla linjalla oli Kärki, jonka päätöksellä voitto meni Peltoselle. 

– Jos SDP jotain tarvitsee, se tarvitsee uudenlaisia ajattelijoita ja sellaisia, jotka uskaltavat tehdä jotain muuta kuin vanhaa demaripolitiikkaa. 

Sinustako kansanedustaja -ohjelman finaali nähdään MTV3-kanavalla 31. maaliskuuta kello 21-22. Ohjelmassa voittaja kohtaa muiden puolueiden karsinnan voittajia väittelyissä, joiden aiheet on poimittu MTV Uutisten vaalikoneesta.

Peltonen sai tietää finaalin ensimmäisen väittelyporukkansa heti karsinnan ratkettua. Katso alla olevalta videolta, millä mielin hän lähtee kohti finaalia. Toimittajana videolla Iriz Silander.

1:52img

Kaikki karsintavideot sekä finaaliin edenneiden ehdokkaiden esittelyt nähdään viikonlopun aikana MTVUutiset.fissä. Kaikki karsintavideot katsottavissa jo nyt mtv-palvelussa.

Lue ja katso, mitä muiden puolueiden väittelyissä tapahtui! Artikkeleita lisätään julkaisujärjestyksessä - lista päivittyy läpi viikonlopun: 

Turvapaikanhakijoiden sosiaaliturva sai aikaan vilkkaan keskustelun etujen vastikkeellisuudesta – MTV:n Pöllöraadin arvio keskustan ehdokkaista: "Sydän verta vuotaen on toinen hyvästeltävä"

Toiselta pöytään kylmät faktat, toiselta lapsikortti ja porttiteoria – kokoomusehdokkaat kohtasivat kovassa kannabis-väittelyssä: "Haluaisitko, että oma lapsesi saisi helpommin huumeita?"

Onko irtisanomisen helppous myytti? MTV:n vaaliohjelmassa kohtaa kaksi KD:n ehdokasta – näin kohupotkut Pori Jazzista saanut Ruotsala käyttää jokaisen sekunnin hyödykseen

Koulutusaihe herättää perussuomalaisissa poikkeuksellisen intohimoisen väittelyn – Tynkkynen avaa samalla lapsuutensa tragediaa: "Äitini tutustui isääni, kun tämä oli vielä vankilassa"

"Tähän tiivistyy politiikan ongelma laajemminkin" – näin monimutkainen yritystukikuvio puhutti sinisten tiukassa vaaliväittelyssä

"Näen perustulossa kolme ongelmaa" – RKP:n ehdokkaat väänsivät tiukasti perustulosta, voittaja ratkesi hiuksenhienolla erolla

"Tähän tiivistyy politiikan ongelma laajemminkin" – näin monimutkainen yritystukikuvio puhutti sinisten tiukassa vaaliväittelyssä

Mitä verorahoillamme tehdään tulevaisuudessa? Vihreiden nuori kaksikko väitteli kokonaisveroasteesta – "Teidät molemmat nähdään vielä politiikan huipulla"

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka