Kova temppu: suomalaiselle juoksulupaukselle EM-pronssia

Ilona Mononen sijoittui kolmanneksi alle 20-vuotiaiden naisten neljän kilometrin kisassa maastojuoksun EM-kisoissa Italiassa. Kisa juostiin La Mandrian puistossa Torinon lähettyvillä.

Mononen onnistui kirkastamaan taktisesti onnistuneella juoksulla viime vuoden neljännen sijansa pronssimitaliksi. Kilpailun maltilla aloittanut suomalainen nousi viimeisellä kierroksella rankassa ylämäessä taistelemaan mitalista.

– Ei ole oikein sanoja kuvaamaan tunnelmia. Viime vuoden neljännestä sijasta jäi hampaankoloon ja nyt olen tehnyt kaikkeni, että saisin mitalin. Juoksu ei olisi voinut mennä yhtään paremmin, Mononen sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Kilpailun voitti Espanjan Maria Forero kolmella sekunnilla ennen Norjan Ingeborg Östgårdia ja neljällä sekunnilla ennen Monosta. Voittoaika oli 13.04.

"Tämä mitali merkitsee minulle tosi paljon"

Monosen tuore mitali oli suomalaisittain harvinaista herkkua. Edellinen maastojuoksun EM-kilpailujen suomalaismitalisti on alle 20-vuotisissa kolmanneksi vuonna 2002 juossut Elina Lindgren.

– Tämä mitali merkitsee minulle tosi paljon. En ole varsinaisesti maastojuoksija, mutta juoksin maastokisoja, silloin kun asuin Yhdysvalloissa. Oli hienoa voittaa Suomelle maastojuoksumitali, kun edellisestä on niin kauan, Mononen kommentoi.

4 x 1,5 kilometrin sekaviestikisassa Suomi oli 12:s. Suomen joukkueessa juoksivat Joonas Rinne, Camilla Richardsson, Topi Raitanen ja Viola Westling. Euroopan mestaruuden voitti Italia.

Lue myös:

    Uusimmat