Stubb: Kansanäänestysilmoitus estää Kreikan jatkoneuvottelut

Kreikka
Kreikan pyytämä lisäaika lainaan voi jäädä saamatta. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 27.06.2015 13:43(Päivitetty 27.06.2015 15:41)

MTV UUTISET - STT

Kreikan ilmoitus kansanäänestyksestä sulkee portin jatkoneuvotteluilta, sanoo valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.).  

Myös euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem antoi julkisuuteen saman viestin euroryhmän kokouksen alla Brysselissä.  
Stubbin mukaan euroryhmässä näyttää olevan selvä enemmistö sen kannalla, että Kreikan tukiohjelmaa ei voida jatkaa.  

Stubbin mielestä Kreikan pääministerin Alexis Tsiprasin ilmoitus kansanäänestyksestä oli epämiellyttävä yllätys. Hänen mukaansa Tsipras on epäsuorasti kehottanut kreikkalaisia äänestämään velkojien esitystä vastaan.  

Toinen ongelma on Stubbin mukaan se, että Kreikan hallitus on pistämässä äänestykseen kaksi ehdotusta, joista ei ole euroryhmässä yhteisesti sovittu.  

EU-lähde sanoo STT:lle, ettei usko euroryhmän jatkavan ohjelmaa kansanäänestykseen saakka. Toisen lähteen mukaan on jo selvää, että lisäaika jää saamatta.  

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras on ilmoittanut järjestävänsä sunnuntaina 5. heinäkuuta kansanäänestyksen tukiohjelman ehdoista. Jos ohjelma erääntyy ennen sitä, se vie pohjaa koko äänestykseltä.  

Euroryhmä joutuu keskustelemaan siitä, mitä tapahtuu tukiohjelman erääntymisen jälkeen. Kreikka voi joutua rajoittamaan pääomien liikkuvuutta, jotta pankkien talletuspakoa saadaan estettyä.  

Tuoreimmat aiheesta

Kreikka