"Kreikka selkä seinää vasten" – analyytikko uskoo Kreikan hallituksen turvautuvan oppositioon

30208433 kreikka
Vielä runsas viikko sitten Kreikassa juhlittiin, kun kansa sanoi "ei" velkojien tiukoille ehdoille. Eilen yöllä Kreikka kuitenkin hyväksyi vielä tiukemmat ehdot, jotta sillä olisi edellytykset saada kolmas tukipaketti.Lehtikuva
Julkaistu 16.07.2015 07:37

MTV UUTISET - STT

Kreikka otti viime yönä vasta ensimmäisen, mutta tärkeän askeleen kohti maan talouden lisärahoitusta, arvioi OP:n seniorianalyytikko Timo Hirvonen.

Kreikan parlamentti hyväksyi äänestyksessä selvin luvuin 229-64 tukiohjelman ehtona olleet lakiuudistukset.

Hirvosen mielestä on hyvä huomata, mitä ehtojen hylkäämisestä olisi seurannut. Lopputulos olisi mitä ilmeisimmin ollut Kreikan nopea ero euroalueesta.  

– Kreikka on alkanut ymmärtää olevansa selkä seinää vasten.  
Yön äänestyksessä oli sellainen erikoisuus, että Kreikan oppositio tuki laajasti hallituksen esitystä lakiuudistusten hyväksymisestä, kun taas osa päähallituspuolue Syrizan kansanedustajista äänesti hylkäämisen puolesta. Esimerkiksi maan entinen valtiovarainministeri, Syrizaa edustava Gianis Varoufakis äänesti esitystä vastaan. 

Ensimmäiseen lakipakettiin sisältyy kiristyksiä muun muassa verotukseen, eläkkeisiin ja työlakeihin.

– Hallitus joutunee jatkossakin turvautumaan oppositioon. Tästä voi seurata myös uusien parlamenttivaalien mahdollisuus, Hirvonen sanoo. 

Analyytikko niin ikään ounastelee, että Euroopan keskuspankki EKP saattaisi olla valmis harkitsemaan Kreikan tukipakettia, joka olisi jopa isompi kuin julkisuudessa arvioidut 82-86 miljardia euroa. 

Tuoreimmat aiheesta

Kreikka