Kriisi Lähi-idässä voi tulla koronlaskujen tielle – tämä asuntovelallisen kannattaa tietää

Toistaiseksi kriisi Lähi-idässä on vaikuttanut taloustilanteeseen Suomessa vain maltillisesti, mutta tilanne voi muuttua tilanteen kärjistyessä, arvioi Handelsbanken Suomen pääekonomisti Timo Hirvonen.

Raakaöljyn hinta on noussut viimeisen viikon aikana, kun spekulaatiot Israelin kostoiskusta Iranin öljyntuotantolaitoksiin ovat aiheuttaneet huolta markkinoilla. Raakaöljyn hinta vaikuttaa viiveellä maltillisesti myös bensiinin hintaan. Handelsbankenin Hirvonen kiinnittää kuitenkin enemmän huomiota energian hintojen nousuun laajemmin.

Jos energian hintojen nousu alkaa siirtyä myös muiden alojen, kuten liikenteen, teollisuuden tai kaupanalan inflaatioon, voi inflaatio kiihtyä uudelleen. Tämä olisi negatiivinen isku talouden kehitykselle, näkee Hirvonen.

Ääri- tai riskiskenaario olisi se, jos energian hinnan nousu olisi pidempiaikaista ja energiainflaatio alkaisi kiihtyä.

– Se voisi mahdollisesti tarkoittaa sitä, että EKP (Euroopan keskuspankki) ei voisi siinä tahdissa laskea korkoa kuin se on suunnitellut.

Hirvonen: Ohjauskorot laskenevat ensi viikolla

Hirvonen pitää julkisuudessa olleiden merkkien valossa selvänä, että ensi viikolle vihjaillut EKP:n koronalennukset tulevat toteutumaan. Lähi-idän kriisi voisi kuitenkin viivyttää koronlaskuja tulevaisuudessa.

Hän muistuttaa, että tällainen Suomen talouteen iskevä vaikutus vaatisi isoja tapahtumia Lähi-idässä.

– Kyllä se kriisi vaatisi sitä, että tulisi tällainen laajamittainen sota Israelin ja Iranin välille, ja sitä kautta raakaöljyn hinta nousisi lisää.

Jutun alussa olevassa videohaastattelussa Hirvonen kertoo myös, miksei usko 1990-luvun tapaista öljykriisiä enää nähtävän.

Lue myös:

    Uusimmat