Kun Suomen maajoukkue maastohiihdon Tour de Ski -kiertueelle julkaistiin torstaina, pirteästi alkukaudella hiihtäneen Krista Pärmäkosken nimi löytyi listalta. Huomionarvoista on, että Pärmäkoski lupasi vuosi sitten, ettei häntä enää kiertueen kammottavassa Alpe Cermisin loppunousussa nähdä.
Pärmäkosken manageri Aki Pajunoja pitää ovea auki sille, että hiihtäjä muuttaa mielensä. Päätös tehdään Tourin varrella.
– Siinä hetkessä se varmasti tuntui ehdottomalta, mutta jos Tour de Ski nyt kulkee ja kroppa tuntuu toimivan, en ihmettelisi vaikka hiihtäisikin loppuun, Pajunoja kommentoi MTV Urheilulle.
28. joulukuuta käynnistyvä Tour de Ski muuttuu siten, että kilpailuja käydään enää vain Italian Toblachissa ja Val di Fiemmessä. Kiertue huipentuu jälkimmäisessä kavuttavaan loppunousuun tammikuun 5. päivä. Takavuosina kisat ulottuivat Keski-Euroopassa jopa neljään maahan.
– Kokonaiskuormitus on nyt niin erilainen, että sitä ei osannut Kristakaan ennakoida.
– Matkustelua on huomattavasti vähemmän ja aikaa palautumiselle aiempaa enemmän, Pajunoja muistuttaa.
Juuri nyt on kuitenkin todennäköisempää, ettei Pärmäkoski aio itseään loppuhuipennuksessa rääkätä.
– Painopiste on varmaan siihen suuntaan, ettei hän tule (loppunousua) hiihtämään, mutta jätän silti takaportin lausunnon kumoamiselle, jos Tour kulkee hyvin ja kokonaiskilpailussa Krista on hyvällä sijalla.
Lopullinen varmuus sen suhteen, kuuluuko keskeyttäminen Pärmäkosken suunnitelmiin, on hiihtäjän omassa päässä.
– Tänä vuonna on paljonkin hiihtäjiä, jotka eivät hiihdä Touria loppuun asti. Krista on varmasti siinä samassa ryhmässä, joka pohtii asiaa.