Teuvo Hakkarainen laittoi hampaansa kivuliaasti uusiksi – 80 tuntia hammaslääkärin käsissä Hondurasissa ilman puudutusta

Teuvo Hakkarainen europarlamentti
Teuvo Hakkarainen on perussuomalaisten europarlamentaarikko.
Julkaistu 12.09.2019 10:20(Päivitetty 12.09.2019 11:57)
Toimittajan kuva

Seppo Haaparanta

seppo.haaparanta@mtv.fi

@SeppoHaaparanta

Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen on tehnyt laajan hammasremontin Hondurasissa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Hakkarainen kertoo MTV Uutisille, että koko purukalusto laitettiin uusiksi. Operaatioon hän meni puremisen takia, ei hymyn.

– Parempi näillä on purra kuin vanhoilla, sanoo Hakkarainen MTV Uutisille.

– Suuhun laitettiin kahdeksan hammasimplanttia ja kaikki muut hampaat korjattiin ja muotoiltiin uudestaan, Hakkarainen kertoo Keskisuomalaiselle.

Hakkaraisen hampaat olivat korjaamisen tarpeessa ennen operaatiota. Häneltä puuttui muun muassa kuusi yläetuhammasta 90-luvulla sattuneen työmaaturman seurauksena.

Tajukin lähti

Hammasremontti tehtiin kuukaudessa Hakkaraisen viettäessä istuntotaukoa europarlamentista ystäviensä luona Hondurasissa. Yhteensä Hakkarainen kertoo istuneensa 80 tuntia hammaslääkärin tuolilla.

Hakkarainen kertoo ottaneensa kivut vastaan ilman puudutusta, vaikka kerran hän menetti jopa tajuntansa.

– Jos kerran naiset kestävät synnytystuskaa, niin kyllä miesten pitää kestää tuskaa hampaidenlaitossa, Hakkarainen perusteli päätöstään Keskisuomalaiselle.

*Juttua päivitetty klo 11.57: Lisätty Teuvo Hakkaraisen vahvistus asiasta MTV Uutisille.

Tuoreimmat aiheesta

Teuvo Hakkarainen