Kuinka pitkäksi aikaa koiran voi jättää yksin kotiin? Asiantuntijalta yllättävä vastaus

koira yksin kotona
Yksin jääneelle koiralle tulisi aina jättää virikkeitä, kuten leluja. Shutterstock
Julkaistu 05.07.2017 12:26

MTV LIFESTYLE

Asiantuntija vastaa nyt kysymykseen, joka on askarruttanut koiranomistajien mieliä jo pitkään.

On olemassa syy siihen, miksi koirien sanotaan olevan ihmisten parhaita ystäviä, mutta kissojen ei. Kissa pärjää yksin kotona melko pitkiäkin aikoja, toisin kuin ruokaa, vettä, huomiota ja rakkautta kipeästi kaipaavat koirat.

Jokainen koiranomistaja tietää, kuinka huomionkipeitä koirat voivat oikein olla, mutta työt ja muut menot vaikuttavat siihen, että koirien kanssa ei ole mahdollista viettää vuorokauden jokaista tuntia. Töissä pitää käydä, mutta kuinka pitkäksi aikaa koiran voi oikeasti jättää yksin kotiin ilman ihmisen seuraa?

Eläintenhoitajana ja koirankoulu Dogs Trust Dog Schoolin valmentajana työskentelevän Tamsin Durstonin mukaan koiraa ei tulisi jättää yksin pidemmäksi aikaa kuin kolmeksi tai neljäksi tunniksi. Tämä tuntimäärä on kuitenkin viitteellinen.

koira lelu

Lelut pitävät koiran kiireisenä omistajan ollessa poissa. 

– Aivan kuten ihmisetkin, jotkut koirat viihtyvät yksin, toiset taas tarvitsevat enemmän seuraa. Joten se riippuu paljon yksilöstä ja siitä, onko koira koulutettu olemaan yksin pennusta lähtien.

Durston kehottaa varmistamaan, että yksin jätetyllä koiralla on virikkeenä leluja ja pureskeltavaa, jotka pitävät sen kiireisenä sen aikaa, kun olet poissa kotoa.

Koirat eivät välttämättä pidä toisilleen seuraa

Mutta entä jos työt pitävät sinut poissa kotoa vähintäänkin kahdeksan tuntia kerrallaan? 

– Varmista, että joku tulee tarkistamaan tilanteen kolmen tai neljän tunnin välein, vie kävelylle ja pitää seuraa, Durston neuvoo.

Kannattaa myös tiedostaa, että kahden koiran yksin jättäminen kotiin pitkäksi aikaa ei välttämättä ole sen parempi vaihtoehto kuin täysin yksin oleminenkaan. Durstonin mukaan koirat eivät välttämättä auta toisiaan, jolloin sinua voi olla kotona vastassa kaksi masentunutta koiraa yhden sijaan.

Lähde: Metro

***

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Lemmikit