Kuinka suomalaispuolustaja päätyi pyörittämään Sveitsin ylivoimaa MM-kisoihin? Päävalmentajalta hupaisa taustoitus: "Hän ei ollut vielä syntynytkään"

16.1.1002875915
Tampereella syntynyt Santeri Alatalo kiekkoilee MM-turnauksessa Sveitsin paidassa.imago images/Just Pictures/ All Over Press
Julkaistu 03.06.2021 11:44
Toimittajan kuva

Feliks Heikkinen

feliks.heikkinen@mtv.fi

@feliksheikkinen

Sveitsin jääkiekkomaajoukkue on myös osittain suomalaisten mielenkiinnon kohteena MM-kisoissa, sillä joukkuetta edustaa Tampereella syntynyt suomalais-sveitsiläinen Santeri Alatalo. Päävalmentaja Patrick Fischer antaa suitsutusta pelaajalleen.

Alatalo pelaa Latviassa uransa ensimmäistä MM-turnausta. Kahdeksan edellistä kautta Zugin paidassa kiekkoillut Alatalo onnistui iskemään Iso-Britanniaa vastaan uransa ensimmäisen maalinsa MM-kisoissa. Puolustaja saakin kehuja päävalmentaja Fischeriltä.

– Santeri on pelannut erinomaisen turnauksen. Hän pelaa kuin olisi pelannut näissä aiemminkin. Hän on tärkeä pelaaja meille, Fischer kertoo. 

Vuodesta 2015 lähtien Sveitsin maajoukkuetta luotsannut Fischer kertoo pilke silmäkulmassa, kuinka Alatalon matka kohti maajoukkuetta alkoi.

– Projekti alkoi kauan aikaa sitten, kun hänen isänsä (Matti Alatalo) tuli Sveitsiin. Hän ei ollut vielä syntynytkään. Se oli 30 vuotta sitten, Fischer sanoo.

Sveitsissä kiekkouransa juniorina aloittanut Alatalo on pelannut Suomessa HPK:n paidassa. 31-vuotias puolustaja on nauttinut MM-turnauksesta täysin siemauksin.

– Hyvältä on maistunut. Erilaista peliä. Se on hienoa, että on päässyt kisoihin mittaamaan omaa tasoaan. Hyvin on kulkenut henkilökohtaisesti, Alatalo kertoo.

Sveitsi kohtaa torstain MM-puolivälierässä Saksan. Ottelu käynnistyy kello 16.15. 

Katso pääkuvan videolta koko Fischerin haastattelu. Alla olevalla videolla Santeri Alatalon koko haastattelu.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

MM-jääkiekko