Pieni punainen kolmipyöräinen auto kiiltelee omakotitalon pihassa Tallinnassa. Se on kuin yhdistelmä 50-luvun Ford Angliaa ja Mummo-ankan autoa Aku Akasta. Kori on taaksepäin suippeneva, samaan aikaan nostalginen ja futuristinen.
Ohjauspyörä on ohut ja sen keskellä kiertää kromikehä äänimerkin antamiseksi. Renkaissa on myös nostalgiseen tapaan valkoiset kehät ja keskellä on kromatut pölykapselit.
Muotoilu, nostalgia ja monet pienet yksityiskohdat ovatkin Nobe 100 sähköauton osittaisia myyntivaltteja. Näin ainakin uskoo yhtiön keulamies ja perustaja Roman Muljar.
– Haluamme autoilun olevan tehokasta, päästötöntä ja hauskaa. Näyttää siltä, että muukin maailma on tajunnut, että kulkuväline voi olla hauskempi ja tehokkaampi kuin mitä markkinoilla on nyt.
Tavoitteena suuret automessut
Tällä hetkellä auton prototyyppejä kootaan muutaman kymmenen neliön autotallissa neljän miehen voimin.
– Tarkoitus on esitellä auto ensi keväänä jollakin suurista kansainvälisistä automessuista. Joukkorahoituksella on tarkoitus kerätä ensi vaiheessa 900 000 euroa. Ensimmäisenä vuonna tavoittena on valmistaa 100 Nobea, mutta jo seuraavana tavoitteena vuonna 1000-2000 autoa, Muljar kertoo.
Tavoite tuntuu melko hurjalta, mutta pitää muistaa, että Steve Jobsin Apple-tarinakin alkoi autotallista.
Ensimmäiseen joukkorahoituskierrokseen on osallistunut noin 200 sijoittaja ja autoja on tilattu jo neljä kappaletta, vaikka autosta on tehty vasta yksi polyuretaanista tehty malli.
Nollasta sataan 5,9 sekunnissa
Noben toimintasäteeksi luvataan alussa noin 200 kilometriä ja huippunopeudeksi 110 km/h. Akut voidaan ladata kahdessa tunnissa.
Suunitteilla on myös kannettavat lisäakut, joilla saadaan 60 kilometriä lisää ajomatkaa. Pyöriä pyörittävät kolme kuuden kilowatin moottoria. Kiihtyvyys nollasta sataan on 5,9 sekuntia.
Mujarin ja hänen yhtiökumppaninsa Meilis Merilon tavoitteena on tehdä autoja, jotka säilyttävät arvonsa. Osat ovat kierrätettäviä ja päivitettäviä mm. koko korin voi vaihtaa.
Auto sisältää myös hauskoja yksityiskohtia, kuten kahvinkeittimen ja auton runkoon sijoitettavat ulkokaiuttimet. Ensimmäisten autojen hinnaksi kaavaillaan noin 30 000 euroa ja myyntiin ne tulisivat kahden vuoden kuluttua.
– Me rakennetaan tätä autoa seuraavat 50-100 vuotta ja se vaan paranee koko ajan, Roman Muljar myhäilee.