Kultasormi Petteri Nykky palaa salibandymaajoukkueen valmentajaksi

Petteri Nykky 2016
Petteri NykkyLehtikuva
Julkaistu 10.02.2017 10:16

MTV SPORT-STT

Petteri Nykky palaa miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajaksi nelivuotisella sopimuksella. 

Nykky, 51, valmensi Suomen MM-kultaan 2008 ja 2010. Hän ottaa tehtävän vastaan Suomen kolmannen maailmanmestaruuden jälkeen sivuun siirtyneeltä Petri Kettuselta, joka johti joukkuetta kuusi vuotta.

– Aina on kunnia-asia saada valmentaa Suomen maajoukkuetta, mutta samalla tiedostettava vastuu ja isot haasteet, joita meillä on edessä. Pahimmat kilpakumppanimme menevät koko ajan eteenpäin ja tekevät kaikkensa voittaakseen hallitsevan maailmanmestarin, Nykky kertoo Salibandyliiton tiedotteessa.

Maajoukkueen nelivuotinen jakso tähtää vuoden 2018 Prahan MM-kisoihin ja vuoden 2020 kotikisoihin.

Samalla tamperelainen Classic ilmoitti Nykyn jatkavan myös liigaseuran valmentajana ensi kaudella.

Tuoreimmat aiheesta

Salibandy