MM-kultaluotsi Kettunen jättää salibandyliiton

37234346
Petri KettunenLehtikuva
Julkaistu 28.03.2017 20:30

MTV SPORT - STT

Suomen miehet MM-kultaan luotsannut Petri Kettunen jättää tehtävänsä Salibandyliitossa, liitto kertoo nettisivuillaan. Kettunen, 46, toimii liiton huippu-urheilujohtajana enää toukokuun loppuun.

Huippu-urheilujohtajan roolin ohella Kettunen luotsasi miehet MM-kultaan viime joulukuussa Riiassa, mutta ei saanut jatkopestiä maajoukkueen päävalmentajana. Liitto päätti korvata hänet Petteri Nykyllä, joka valmensi Suomen miehet MM-kultaan 2008 ja 2010.

Kettusen johdolla Suomi pelasi kolmet miesten MM-kisat. Ennen viime vuoden kultamitaleja Suomi oli kahdesti peräkkäin hopealla.

Ensi vuonna miesten MM-kisat pelataan Tshekin Prahassa, vuonna 2020 Helsingissä. Nykyn sopimus kattaa myös kotikisat.

Tuoreimmat aiheesta

Salibandy