Kulttuurineuvos-kirjailija Veijo Baltzaria, 78, vastaan on nostettu syytteet useista ihmiskauppa- ja seksuaalirikoksista.
Poliisitutkinnassa rikosnimikkeinä oli muun muassa törkeä ihmiskauppa ja törkeä raiskaus. Epäiltyjen rikosten uhreina on seitsemän 1980–2000-luvuilla syntynyttä naista.
Osa uhreista on ollut epäiltyjen rikosten tapahtumahetkellä alaikäisiä. Baltzarin epäillään tutustuneen tyttöihin ja nuoriin naisiin Helsingissä ja värvänneen heidät pyörittämäänsä teatteritoimintaan.
Lisäksi hänen epäillään houkutelleen uhreja ensin käymään ja lopulta asumaan luonaan. Baltzarilla on ollut asunnot Tammisaaressa ja Rautalammilla.
Ohjeisti uhrejaan
Esitutkinnan mukaan uhrien piti Baltzarin luona asuessaan toimia hänen antamiensa sääntöjen ja määräysten mukaisesti. Yhteisön säännöt koskivat muun muassa ulkonäköä ja syömistä. Lisäksi poliisi on epäillyt, että uhrit erkaannutettiin perheistään ja ystävistään.
Baltzarin lisäksi asiassa on syytettynä kaksi naista avunannoista ihmiskaupparikoksiin.
Toinen heistä oli esitutkinnan alkuvaiheessa vangittuna, mutta hänet vapautettiin, kun ilmeni, että hänen itsensä epäillään joutuneen muun muassa ihmiskaupan uhriksi vuosikausien ajan
.Oikeudenkäynti alkaa ensi viikon keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa.
HS haastatteli 18:aa tyttöä ja nuorta naista
Helsingin Sanomat julkaisi marraskuussa 2019 laajan jutun, jossa kerrottiin Baltzarin manipuloineen, lähennelleen, kontrolloineen ja vieraannuttaneen läheisistään teatteriyhteisöönsä kuuluneita alaikäisiä tyttöjä ja nuoria naisia.
Lehti haastatteli juttua varten kahdeksaatoista tyttöä ja nuorta naista, joilla oli omakohtaista kokemusta Baltzarin kanssa työskentelystä. Useat kokivat, että harjoituksissa Baltzaria tuli miellyttää, jos halusi päästä tämän suosioon tai saada merkittäviä rooleja.
Lehti kertoi myös, että Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) oli julkaissut jo vuonna 2012 hyvin kriittisen raportin Baltzarin teatterin toiminnasta.
Humakin raportissa todettiin muun muassa, että Baltzarilla ”on pyrkimys erityisen vahvaan ja läheiseen ohjaussuhteeseen opiskelijoiden kanssa”.
Tapauksen syyttäjää haastatellaan tänään illallla MTV:n Rikospaikka -ohjelmassa kello 22.35. Jakson voi katsoa myös MTV-palvelusta.