Kun luonto kutsuu, sitä kannattaa kuunnella – monta syytä, miksi kakkaa ei pidä pidätellä

0:52img
Katso videolta, miten sinun pitäisi oikeasti kakata.
Julkaistu 26.05.2022 07:15

Emmi Niiniaho

Moni tarvitsee ulostamiselle tietyt olosuhteet ja viivästyttää kakalla käymistä, jos olo ei ole mukava. Jatkuva viivyttely ei kuitenkaan pidemmän päälle tee hyvää ruoansulatukselle.

Eri ihmisillä tarve ulostaa vaihtelee jonkin verran, eikä siihen voi antaa yksiselitteistä vastausta, kuinka usein esimerkiksi päivässä tulisi käydä kakalla. Keskimäärin kakalla käydään kerran-kaksi päivässä. Ei kuitenkaan ole epänormaalia, että pöntölle joutuu istuutumaan kolme kertaa päivässä tai kerran kolmessa päivässä.

Ohjenuoranaan voi kuitenkin käyttää simppeliä vinkkiä: aina kun on tarve.

News.com.au-sivustolla julkaistun artikkelin mukaan jatkuva ulostamisen "lykkääminen", kun sille olisi selkeästi tarve, on yhdistetty kohonneeseen riskiin sairastua suolistosyöpään, suolen umpipussitautiin, peräpukamiin ja peräaukon haavaumiin sekä peräsuolen esiinluiskahdukseen eli rektumprolapsiin.

Terveyskirjaston mukaan suolen umpipussitaudissa eli divertikuloosissa paksusuolen seinämään on syntynyt pullistumia eli divertikkeleitä. Pullistumat syntyvät hiljalleen vuosien kuluessa. Tavallisia oireita ovat kipu ja arkuus alavatsalla vasemmalla, ja potilaalle voi nousta kuumetta.

ummetus, istua pöntöllä, ulostaa

Riskien takia pöntölle kannattaakin suunnata pikemmiten, kun tarve ulostaa ilmenee.

Peräsuolen esiinluiskahdus on Terveyskylän mukaan toisaalta nuorten aikuisten ja toisaalta ikääntyneiden ongelma. Esiinluiskahduksessa peräsuoli työntyy yleensä ulostaessa ponnistamisen yhteydessä näkyviin ja vetäytyy joko itsestään tai kädellä työntämällä takaisin.

Lue myös: Tämän vuoksi vessassa ei tulisi viihtyä 10 minuuttia pidempään – lääkäri selittää inhottavan syyn

Pidättäytymiskyvyn voi viedä liian pitkälle

Pienet vauvat tyhjentävät suolensa aina tarpeen tullen, mutta samoihin aikoihin kuin lapsi oppii kävelemään, päätös ulostamisesta aletaan tehdä tietoisesti. 

Pidätyskyky on tietysti tärkeä osa lapsen kehitystä, mutta joillakin kyky pidättää menee myös liian pitkälle. Tarpeen ulostaa voi nimittäin painaa taka-alalle hetkellisesti, jos tuntuu, ettei ole sopiva aika tyhjentää suoltaan.

istua pöntöllä, ulostaa

Jatkuva ulostamisen lykkääminen voi aiheuttaa ikäviä oireita saman tien ja altistaa myös muille sairauksille.

Jos ulostamisen lykkäämisestä tekee itselleen säännöllisen tavan, voi alkaa ilmetä oireita, kuten:

  • ummetusta
  • vatsakipuja
  • vaihtelevaa ja ennustamatonta suolentoimintaa
  • turvotusta
  • vatsakaasuja
  • ruoansulatuksen hidastuminen

Lue myös: Lääkäri paljastaa: Tästä syystä pierua ei kannata pidättää

Mitä kauemmin pidätät, sitä kauemmin uloste muhii suolessasi

Sitä, kuinka usein ulostaa, on suhteellisen helppoa pysyä kärryillä. Osaatko kuitenkaan sanoa, kauanko kestää, että syömäsi ruoka on kulkenut ruoansulatuskanaviesi läpi ulosteeksi?

Ruoan kulkuaika suolessa on sinänsä tärkeää, että yhtäkkinen tarve ulostaa, ripuli sekä ummetus voivat kaikki olla merkkejä siitä, että ruoansulatuksesi on melko hidasta.

Tämänkin ajan mittaamiseen on onneksi olevassa kätevä keino: Nielaise muutama raaka maissinjyvä ja tarkkaile, koska keltaiset jyvät ilmestyvät ulosteeseesi. Jyvien pitäisi putkahtaa ulos ulosteen mukana noin 8–24 tunnin kuluessa.

Jos sinulla on tapana viivästyttää ulostamista, syömäsi ruoan jäännökset pysyvät elimistössäsi kauemmin kuin niiden varsinaisesti pitäisi. Uloste sisältää veden lisäksi bakteereja, typpipitoisia aineita, hiilihydraatteja, sulamattomia kasviaineita sekä rasvoja.

Mitä kauemmin uloste seisoo paikallaan kehossamme, sitä alttiimpaa se on käymiselle ja hajoamiselle. Prosessi tuottaa muun muassa kaasuja suolessa.

Lue myös: 10 syytä jatkuvalle vessassa ravaamiselle – miksi suolen toiminta vilkastuu?

Lue myös: Etkö pysty lopettamaan piereskelyä? 6 syytä "päästöongelmiin" – näin ratkaiset kiusalliset hajuhaitat

Katso myös: Jatkuva ulostamisen lykkääminen voi altistaa muun muassa suolistosyöville. Tällaisia ovat oireet.

1:44img

Lähteet: News.com.au, Terveyskirjasto, Terveyskylä

Tuoreimmat aiheesta

Vatsavaivat