Kunnantalon ja hoivakodin Kannonkoskella Keski-Suomessa polttanut mies on tuomittu viiden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Miehen on maksettava korvauksia yli kaksi miljoonaa euroa.
Mies sytytti rakennukset viime vuoden alussa. Keski-Suomen käräjäoikeuden mukaan 40-vuotias mies syyllistyi myös puoleenkymmeneen muuhun tuhopolttoon.
Oikeudenkäynnissä tuli ilmi, että mies osallistui itse palokuntatoimintaan. Tuomittu oli mukana seuraamassa tai sammuttamassa joitakin sytyttämiään tulipaloja.
Rikosnimikkeinä olivat tuhotyö ja vahingonteko sekä niiden törkeät tekomuodot. Mies sytytti palot vuosien 2011-2014 aikana Kannonkoskella ja Saarijärvellä sekä yhden Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla.
Kannonkosken kunnantalo ja rakenteilla ollut hoivakoti tuhoutuivat tulipalossa täysin. Hoivakodin palosta aiheutui syytteen mukaan 1,8 miljoonan euron ja kunnantalon palosta 1,2 miljoonan euron vahingot asianomistajille.
Oikeus hylkäsi yhdeksästä syytteestä kaksi, joista toinen oli vanhentunut ja toista ei näytetty toteen.
Asianomistajia oli parikymmentä. Oikeudenkäynti pidettiin jo viime syksynä, mutta tuomio asiassa annettiin tänään mielentilatutkimuksen jälkeen.