Kunnille vuosi armonaikaa selvittää liitoksia

Julkaistu 05.06.2012 11:08(Päivitetty 15.06.2012 08:05)
Toimittajan kuva

Jaana Pohja

jaana.pohja@mtv3.fi

Kunnilla on ensi keväästä vuosi aikaa selvittää, miten ne osallistuvat hallituksen kaavailemaan kuntauudistukseen.

Kuntaministeri Henna Virkkunen kertoi tänään valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa Kesärannassa, että eduskunta saa ensi keväänä käsiteltäväkseen kuntia koskevan rakennelain.

– Tämän jälkeen kunnilla on vuosi aikaa tehdä lain edellyttämät selvitykset, Virkkunen painotti.

Jos kunnilla ei ole tehtynä selvitystä ja päätöksiä 1. huhtikuuta 2014 mennessä, puuttuu hallitus Virkkusen mukaan asiaan lähettämällä kuntaan selvitysapua eli valtion erityisselvittäjät.

– Hallitus tinki tavoitteestaan antaa rakennelaki eduskunnalle jo vuodenvaihteessa, sillä kunnille haluttiin antaa mahdollisuus uuteen lausuntokierrokseen, Virkkunen tähdensi.

Lausuntokierros kunnissa järjestetään syksyllä.

Porkkanaksi kuntaliitoksiin hallitus tarjoaa avustuksia. Myös kuntien yhdistämisestä mahdollisesti aiheutuneet valtionosuuksien menetykset korvataan vuosina 2014–2019.

Kuntien määrä avoin

Hallituksen tavoitteena on yhä, että uudet kunnat voisivat aloittaa vuoden 2015 alussa, kuitenkin viimeistään vuoden 2017 alusta.

Suoraa vastausta siihen, paljonko Suomessa olisi kuntia uudistuksen jälkeen, ministeri Virkkunen ei suostunut antamaan.

Sen sijaan hän korosti, että lopulliset päätökset liitoksista ovat vapaaehtoisia ja tehdään kunnanvaltuustoissa. Vain kriisikunnilla saattaisi olla edessä järeämpiä toimia.

Julkisuudessa on jo esitetty näkemyksiä, että hallituksen alkuperäinen tavoite 70 kunnasta ei toteudu. Realistisempana onkin pidetty 130:stä 150:een kuntaa.

Uusien kuntien koko ja väestöpohja ratkaistaan tämän kuun loppuun mennessä.

Eduskunta aloittaa keskustelun kuntauudistuksesta huomenna.

Katso Mari Haaviston juttu (Seitsemän uutiset 5.6.2012)

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa