Kuntoutuskeskukseen murtauduttiin Ylöjärvellä – alueelta löytyi asiakkaiden yksityisiä tietoja: "Olemme todella pahoillamme"

4:16img
Katso myös video: Yli 500 miljoonan Facebook-käyttäjän tiedot vuodettiin, mukana liki 1,4 miljoonan suomalaisen tietoja – asiantuntija perkaa massiivista tietovuotoa
Julkaistu 04.08.2021 11:00

Elisa Husu

elisa.husu@mtv.fi

Ylisen kuntoutuskeskuksen alueelta Ylöjärveltä on löytynyt papereita, joissa on Ylisen entisten asukkaiden yksityisiä tietoja ja henkilökunnan nimiä sisältäviä tietoja.

Ylisen kuntoutuskeskus on ollut tyhjillään vuodesta 2016 saakka kehitysvammaispalveluiden siirryttyä Pitkäniemen alueelle Nokialle.

Asiakas- ja henkilötietoja sisältävät dokumentit on pääosin seulottu ja siirretty muuton yhteydessä Taysin arkistoihin, mutta inhimillisen virheen takia pieni määrä papereita oli jäänyt alueelle.

Papereita oli säilytetty lukossa olevassa tilassa, mutta Ylisen osastolle ja varastoon oli murtauduttu. Alueen vartioinnista huolimatta siellä tehdään toistuvasti vahinkoa.

Auki murretusta varastosta löytyi kahden Ylisellä asuneen asiakkaan hoitoon liittyviä papereita, joissa oli myös henkilötunnus näkyvillä. Lisäksi löytyi yhteystietoluettelo, jossa oli muutamien asukkaiden ja omaisen yhteystietoja. Myös näissä oli henkilötunnus näkyvillä.

Lisäksi materiaaleissa oli käsin kirjoitettuja päivittäisraportteja, joissa asiakkaita käsiteltiin kahta paperia lukuun ottamatta vain etunimellä. Aueelta löydettiin myös asiakkaan henkilökohtaisia valokuvia.

Lue myös: Tietosuojavaltuutetun toimistoon tulossa tänä vuonna vireille jättimäinen määrä asioita

Yksityishenkilö teki havainnon Ylisen papereista 2.6. ja oli yhteydessä Taysin tietosuojavastaavaan.

Tapahtunut täyttää tietosuojarikkomuksen merkit.

– Olemme todella pahoillamme tapahtuneesta ja ryhdyimme heti ilmoituksen saatuamme tarvittaviin toimiin. Paperit on kerätty pois, ja olemme suoraan yhteydessä heihin, joiden tietoturvariskit ovat tapahtuneen vuoksi suurentuneet, sanoo Taysin kehitysvammapalveluiden toimialuejohtaja Tuulikki Parikka.

Tuoreimmat aiheesta

Tietomurrot