Suomen Jääkiekkoliitto on uudistanut ottelutapahtumiensa toimijoille suunnattua ohjeistustaan marraskuisessa junioriottelussa tapahtuneen mahdollisen rasistisen välikohtauksen jälkeen. Urheilun oikeusturvalautakunta antoi viime viikolla ratkaisunsa valitukseen, jonka aiheena oli tapauksen kuohuttanut kurinpitopäätös. Lautakunta piti seuran ja päävalmentajien saamia rangaistuksia kohtuuttomina.
Suomen Jääkiekkoliitto on uudistanut ohjeistuksensa ottelutapahtumissa havaittavan syrjivän käytöksen varalle. Uudistusta vauhditettiin marraskuussa juniorijoukkueiden ottelussa tapahtuneen, paljon huomiota saaneen epäillyn rasistisen välikohtauksen jälkeen. Tapauksen kurinpitoseuraamuksia käsiteltiin Urheilun oikeusturvalautakunnassa saakka. Lautakunta antoi asiassa päätöksensä toissa viikolla.
LUE MYÖS: Nyt puhuu lasta puolustanut juniorivalmentaja – Jääkiekkoliiton lätkäisemä kohtuuton rangaistus kumottiin: "Jotain tässä pitää tapahtua"
Jääkiekkoliiton juniori- ja seuratoimintajohtaja Turkka Tervomaa sanoo Jääkiekkoliiton nopeuttaneen marraskuun tapauksen jälkeen prosessia, jolla uudistettiin liiton ohjeistus syrjivään käytökseen reagoimiseksi ottelutapahtumissa. Liitto lanseerasi tammikuussa kaikille otteluiden toimijoille – valmentajille, tuomareille, ottelun toimitsijoille ja joukkueenjohtajille – suunnatut ohjeet toimista, jos ottelutapahtumassa havaitaan esimerkiksi rasistista käytöstä.
– Olemme toimittaneet seuroille selkeät ohjeet, jotka tulee käydä läpi kaikkien otteluihin liittyvien toimihenkilöiden kanssa Tervomaa sanoo MTV Urheilulle.
– Pyrimme kehittämään koko ajan omaa toimintaamme. Nyt tässä prosessi nopeutui, ja aika pikakäsittelyllä tehtiin kuukaudessa uudet ohjeet.
LUE MYÖS: Kommentti: Jääkiekkoliitto, näinkö reagoitte, kun kerrotaan rasistisesta solvauksesta? Pirkka Antilan kommentit järkyttävät
Tervomaan mukaan liitossa on otettu opiksi marraskuisessa ottelussa tapahtuneesta rasistisesta välikohtauksesta ja sen käsittelystä. Pelicans-juniorien joukkue keskeytti pelin yhden joukkueen pelaajan kerrottua joutuneensa rasistisen solvauksen kohteeksi.
– Me olemme oppineet hyvin paljon siitä, kuinka vielä tarkempia pitää sen asian kanssa olla. Meidän ohjeita pelitapahtuman yhteyteen on tehty selkeämmäksi. Jos olisi ollut nämä uudet, tarkennetut ohjeet jo marraskuussa olemassa, väitän, että tätä keskustelua ei tarvitsisi nyt käydä, Tervomaa sanoo.
Oisko ohjeistusta pitänyt tarkentaa jo aikaisemmin?
– Tuohon en osaa vastata, että olisiko pitänyt tulla jo aiemmin. Pitää muistaa, että meillä on jo ollut epäasiallisen käytöksen ohjeistus jo useamman vuoden ajan. Nyt sitä vielä on tarkennettu.
Tervomaan mukaan Jääkiekkoliiton alaisissa tapahtumissa rasistisia tapauksia tulee käsittelyyn vuosittain arviolta noin 20. Otteluita pelataan 30 000 – 35 000.
Näin tapahtumat etenivät
Marraskuisessa ottelussa yksi Pelicansin juniorijoukkueen pelaajista kertoi joukkueensa valmentajalle toisen joukkueen pelaajan solvanneen häntä rasistisesti. Valmentaja ilmoitti asiasta tuomareille ja määräsi pelaajansa pukukoppiin. Lopulta ottelu keskeytettiin.
Jääkiekkoliiton kurinpitopäätöksessä katsottiin, että Pelicans oli keskeyttänyt ottelun.
Kurinpitovaliokunta määräsi ottelun keskeytyksestä seuralle 1 000 euron kurinpitosakon. Joukkueen päävalmentajalle puolestaan lätkäistiin kolmen ottelun toimintakielto. Seura valitti kurinpitopäätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan, joka kumosi päätöksellään seuran saaman sakon. Päävalmentajan kolmen ottelun toimitsijakielto supistui yhteen otteluun.
LUE MYÖS: Pelicans-juniori kertoi itkien rasistisesta solvauksesta – Jääkiekkoliitto tyrmistytti pelin jälkeen: "Ei tämä voi olla oikeusvaltiossa mahdollista"
Lautakunta totesi päätöksessään Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunnan määräämien kurinpitoseuraamusten olleen kilpailusääntöjen ja jääkiekon sääntöjen mukaisia, mutta piti seuran saamaa kurinpitosakkoa tapauksessa kohtuuttomana rangaistuksena. Samaten lautakunta katsoi, että päävalmentajan toimintakieltoa tuli tapauksen luonne ja tuomarien kentällä tekemät virheet huomioiden kohtuulistaa. Valmentajan huoli omasta pelaajastaan vähensi "sääntöjenvastaisen menettelyn moitittavuutta".
Tervomaa toteaa, että tapaus on käsitelty Jääkiekkoliiton protokollan mukaisesti ottelun keskeytyksenä. Sen sijaan ottelun tuomarit eivät olleet toimineet täysin sääntöpykälien mukaisesti ottelun keskeytystilanteessa, minkä oikeusturvalautakunta myös otti huomioon päätöksessään.
Tervomaa muistuttaa, että lasten otteluissa vaihtoaitoissa on pääasiassa pelaajien vanhempia, ja tuomarit ovat harrastajia. Tervomaan mielestä tapauksessa kaikki olisivat voineet toimia toisin.
– Siellä on ihmisiä, jotka eivät ole ehkä tuollaisessa tilanteessa kaikkein kokeneimpia, Tervomaa sanoo.
– Jokainen olisi voinut hetken hengähtää ja miettiä, että mitä meidän kannattaa nyt tehdä. Tuomarien, valmentajien ja muiden toimijoiden olisi pitänyt miettiä, miten tämä asia ratkaistaisiin. Tämä olisi ehkä saatu ratkaistua vähän pienemmissä mittasuhteissa.
Jääkiekkoliiton uusissa syrjivän käytöksen vastaisissa ohjeissa korostetaan, että ohjeita noudattamalla otteluita ei keskeytetä välikohtauksista huolimatta. Joukkueilla ei ohjeiden mukaan myöskään ole oikeutta vaatia rangaistuksia tai ottelun keskeyttämistä, kuten ei Tervomaan mukaan ole ollut aiemminkaan.
"Ei muuta vaihtoehtoa"
Tapauksen kurinpitorangaistukset olivat Tervomaan mukaan sellaisia, mitä vastaavista ottelun keskeytyksistä on määrätty aiemminkin. Tervomaa sanoo kuitenkin tapauksen luonteen huomioon ottaen ymmärtävänsä, että kurinpitopäätöstä on pidetty rajuna.
– Siihen nähden – mikäli on ollut rasistista käytöstä – ymmärrän, että sitä päätöstä, mikä alun perin on ollut, pidetään aika kovana. Ymmärrän sen siihen peilaten, Tervomaa sanoo.
– Kurinpitovaliokunta on riippumaton ulkopuolinen toimielin. Heidän pitää nojata päätöksensä sääntöihin. Heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sääntöjen pohjalta määrätä rangaistus.
Tervomaa ei halua ottaa kantaa rangaistuksen oikeellisuuteen, koska se näyttäisi hänen mukaansa riippumattoman kurinpitoelimen ohjailulta.
Olisiko päätöstä tehtäessä pitänyt enemmän ottaa huomioon tapahtuman luonne ja sen inhimillinen puoli?
– Uskon ja toivon, että kaikissa meidän päätöksissämme otetaan myös inhimillinen puoli huomioon.