Kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus Jyväskylässä – henkilöauton kuljettaja menehtyi ulosajon seurauksena

AOP, Pelastuslaitos
Kuvituskuva/All Over Press
Julkaistu 12.07.2020 18:14

MTV UUTISET – STT

Jyväskylän pohjoispuolella Nelostiellä on sattunut kuolemaan johtanut onnettomuus tänään alkuillasta. Onnettomuuspaikka on Kirrin liittymän ja Matinmäen välillä olevalla tieosuudella.

Hätäkeskus sai tiedon onnettomuudesta hieman kello viiden jälkeen.

– Kyseessä on henkilöauton ulosajo, ja ilmeisesti siellä on yksi uhri. Odotamme saapuvaksi poliisin tutkintalautakuntaa ja hinausautoa, joka nostaa mytyssä olevan auton ojan pohjalta, päivystävä palomestari Pentti Partanen kertoo.

Sisä-Suomen poliisi tiedotti Twitterissä kuuden aikaan illasta, että liikenne onnettomuuspaikalla oli avattu normaaliksi. Poliisi kertoi, että onnettomuudesta tiedotetaan tarkemmin huomenna.

KS: Onnettomuus on voinut sattua jo eilen

Keskisuomalaiselle Partanen arvioi, että onnettomuus olisi voinut sattua jo viime yönä tai jopa eilisen päivän aikana. Ulosajaneen auton havaitsi ohi ajanut polkupyöräilijä.

Partasen mukaan tieolosuhteet olivat onnettomuushetkellä kuivat.

Juttua täydennetty 20.45: Keskisuomalaiselle annetut tiedot.

Juttua täydennetty 22.08: Lisätty lause liikenteen normalisoitumisesta paikan päällä ja poistettu lause liikenteen ohjauksesta.

Tuoreimmat aiheesta

Jyväskylä