Monissa nyt myyntiin tulevissa kuolinpesissä voi havaita suomalaista muotoiluperinnettä. Perilliset eivät kuitenkaan aina ymmärrä, mikä tavarasta on arvokasta.
– Nyt tulee 1950-luvulla perustettuja koteja. Paikkoja, joissa on asuttu koko elämä yhdessä paikassa. Nykyään se alkaa olla harvinaista, sanoo Jan Lindroos, Helsinki Secondhandin toimitusjohtaja.
Hän puhuu kuolinpesistä. Lindroosin liike ostaa niitä.
Tyhjennettävästä kuolinpesästä tehdään arviokäynti, jolla tutkitaan, mitkä tavaroista kelpaavat myytäviksi, tuleeko kuolinpesästä kaatopaikkakuluja ja miten paljon työkustannuksia syntyy.
Monissa nyt myyntiin tulevissa kuolinpesissä voi havaita suomalaista muotoiluperinnettä: Arabian tehtaan tuotteet, Iittalan, Nuutajärven ja Karhulan lasituotteet ovat edustettuina.
– Yllättävän samanlaista tavaraa tulee. Astiat ovat usein Arabiaa, lasit Iittalaa. Tavara on hyvin samantyyppistä, Lindroos sanoo.
Alvar Aallon suunnittelema tuoli.
Aalto-maljakko.
Kuolinpesä tyhjennetään aina kokonaan. Se, mitä ei myydä, kierrätetään.
– Laitamme hirveän vähän tavaraa pois. Lajittelemme tarkkaan, myymme aina kirpputoritavarasta design-huonekaluun. Meille on kunnia-asia saada tavaraa eteenpäin, taustalla on tietysti myös kierrätysajatus, Lindroos kuvaa.
1950–1960-luku liikkuu nyt
Se, onko kuolinpesän tavaroita helppo myydä, on monimutkainen asia. Esineen hinta voi löytyä netistä helpostikin, mutta se ei kerro, miten vaikea esine on loppujen lopuksi siirtää uudelle omistajalle.
– Jotkut esineet saa nopeasti eteenpäin. Se vaatii kokemusta. Arabialla on joitain sellaisia sarjoja, esimerkiksi 1950-1960-luku menee hyvin. Emilia-sarja on klassinen ja sitä kysytään paljon. Pinnatuolit kaiken kuntoisina menevät, se on kova trendi. 1950–1960-luku liikkuu nyt enimmäkseen. Tummapuinen, raskas antiikkihuonekalu oli 1990-luvulla vielä arvokasta, se on tällä hetkellä kaikkein hankalinta myydä, Lindroos kuvaa.
Kuolinpesän tavaroita myytäessä huomaa, että sukupolvi on vaihtunut.
– 1990-luvulla ostettiin antiikkihuonekaluja. Pidettiin kamalan tärkeänä, että huonekalu on kokopuinen, käsityötä ja siinä on alkuperäiset osat. Nyt tilanne on muuttunut niin, että meillä on uusvanhoja huonekaluja myymälässämme. Niitä luullaan ensin vanhoiksi, ja kun sanomme, että tuote on uusi, ei sillä loppujen lopuksi ole niin paljoa väliä. Ennen se alkuperäisyys oli kaikki kaikessa, Lindroos sanoo.
– 1990-luvulla ostajina oli sen ikäisiä ihmisiä, joiden lapsuudenkodissa oli antiikkihuonekaluja. Nyt on sama juttu.
Vanhat huonekalut tuovat mieleen muistot lapsuuskodista. Sitä niillä haetaan: nostalgiaa.
Antiikkinen kristallikruunu.
Hopeisia ruokailuvälineitä.
Suomalaiskotien designia haetaan Japanista saakka
Suomalainen design on arvokasta myös laatunsa ja arvostuksensa vuoksi.
– Tavaraa on täällä paljon ja se on korkealuokkaista. Suomessa on ollut 1950–1960-luvulla kymmeniä suunnittelijoita, jotka ovat maailmanluokan tähtiä. Nämä suunnittelijat voittivat Grand Prix -palkintoja kuin liukuhihnalta. Se tarkoittaa sitä, että jotkin esineet voivat olla kansainvälisesti haluttuja, ja silloin hinnat ovat aivan eri tasolla, Lindroos kuvaa.
Palkittuja
Muotoilija Kaj Franck, joka on suunnitellut nykyisinkin tunnetut Iittalan Teema- ja Kartio-sarjat, voitti taideteollisuusnäyttely Milanon triennaalin Grand Prix -palkinnon 1957.
Myös Iittalasta tunnettu Tapio Wirkkala voitti kolme kultaa Milanon triennaalissa – sekä vuonna 1951 että vuonna 1954.
Alvar Aalto sai triennaalista palkinnon vuonna 1933 ja Aino Aalto vuonna 1936.
Hänen liikkeessään käykin paljon turisteja.
– Muutama japanilainen tukkurikin hakee isompia eriä esimerkiksi (Alvar) Aallon kalusteita.
"Jos asunnossa on pelkkiä huonekaluja, se on paljon huonompi juttu"
Kuolinpesän tyhjentämisestä tehtävässä sopimuksessa voi määritellä erikseen, mikäli perhe haluaa säilyttää vaikkapa yllättäen löytyvät perhekuvat. Ymmärrettävistä syistä jokaisen esineen kohdalla ei voi erikseen soittaa toimintaohjeita perheeltä.
– Yleensä ihmiset haluavat päästä eroon tavarasta, että huoneisto tyhjenee. On tapauksia, joissa sovitaan erikseen, mitä jätetään.
Kuolinpesien tavaroiden arvosta liikkuu paljon harhaluuloja. Esimerkiksi esineiden tunnearvo vääristää totuutta.
– Jos asuntoa on hirveästi siivottu ennen kuin me tulemme, kaikki myytävähän on näin suoraan sanottuna heitetty roskiin. Usein ihmisellä on vääränlainen käsitys siitä, mitä haemme. On saatettu heittää vanhat postikortit ja sodanaikaiset kunniamerkit pois. Jos asunnossa on pelkkiä huonekaluja, se on paljon huonompi juttu. Ihmisillä on vähän huono käsitys siitä, mikä on arvokasta. Voidaan esitellä perintösohvakalustoa, jolla ei ole mitään arvoa, Lindroos sanoo.
Peilejä salissa.
Vanha gramofoni.
Arvottomalla tarkoitetaan tavaraa, joka viedään kierrätyskeskukseen tai se myydään hinnoittelupalvelua käyttäen kirpputorilla.
– Jos Suomessa työkustannukset ovat 20 euroa tunti, ja laitan jonkun hinnoittelemaan laseja 20 senttiä kappale, voi laskea, että miinuksellehan se menee, Lindroos selventää.
– Usein kysytään, millä on arvoa. Sitä on vaikeaa sanoa yksinkertaisesti. Se, millä on arvoa, voi olla ihan "tyhmä" juttu: joku valaisin, tietty kippo tai lasi, joka on alkuaikojen Alvar Aaltoa. Työ vaatii silmää tavaralle.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Osittaiset lähteet: Store.iittala.fi, Wikipedia.org