Kuolleelle Formula 1 -kuljettajalle moderni kunnianosoitus

Jules Bianchi, hautajaiset, 2015, Nizza (7)
Jules Bianchin hautajaiset pidettiin tiistaina.
Julkaistu 22.07.2015 07:32

MTV SPORT

Formula 1 -perhe aikoo kunnioittaa edesmenneen kuljettajan Jules Bianchin muistoa näkyvästi tulevana viikonloppuna Unkarissa.

Brittiläisen The Sun -sanomalehden tietojen mukaan tiimien autoja tulee koristamaan hashtag #CiaoJules (Hyvästi, Jules). Hashtageja käytetään runsaasti sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä ja Instagramissa.

Hashtagia #CiaoJules on jo viljelty runsaasti. Esimerkiksi McLaren-tallin Bianchin hautajaispäivänä julkaisema twiitti herätti paljon reaktioita.

Kansainvälinen autoliitto FIA kertoi jo aiemmin, että Bianchin auton numero 17 mahdollisesti jäädytetään. Lisäksi ennen Unkarin-osakilpailua pidettäneen Bianchin kunniaksi hiljainen hetki.

Jules Bianchi joutui pahaan onnettomuuteen Japanin GP:ssä viime syksynä. Hän oli onnettomuuden jälkeen pitkään koomassa, ja maallinen vaellus päättyi viime perjantaina.

teevee

Tuoreimmat aiheesta

Unkarin GP