Kempeleen Kempeleentiellä on keskiviikkona tapahtunut kolari, jossa on kuollut yksi henkilö, poliisi tiedottaa.
Onnettomuudessa loukkaantui lisäksi kolme ihmistä.
Aamukymmeneltä tapahtuneessa kolarissa oli osallisena kaksi henkilöautoa.
Onnettomuus tapahtui poliisin mukaan noin puoli kilometriä Sarkkirannan risteyksestä länteen.
Liikenne Kempeleentiellä oli poikki noin kolme tuntia poliisin paikkatutkinnan ja onnettomuuspaikan raivauksen vuoksi.
Tapauksen tutkinta on poliisin mukaan alkuvaiheessa.