Kurtin hammaspesurutiiniin tuli uudenlaista säpinää, kun miehen Floridassa sijaitsevan asunnon vessanpöntöstä löytyi kutsumaton vieras.
Kurt Hilberth oli pesemässä hampaitaan, kun hän havaitsi, ettei ollutkaan yksin. Amerikkalaismies oli seissyt kylpyhuoneessa, kun hän huomasi liikettä silmäkulmastaan. Jokin pulikoi perheen pöntössä.
Lue myös: Epätodennäköinen painajainen kävi toteen Itävallassa: Mies istui vessanpöntölle – sitten jokin nipisti alapäästä
Pöntössä olikin leguaani
Tutkittuaan asiaa Kurt havaitsi, että tunkeilija oli leguaani.
– Se oli niin iso, ettei se ollut kokonaan veden peitossa. Ja sillä on häntä, jolla se huitoo ees taas, Kurt kuvailee.
Lue myös: Käärme kävi kissan kimppuun ja alkoi kuristaa – alaston omistaja ryntäsi hätiin: "En missään nimessä voinut vain seurata sivusta"
Kurt yritti poistaa liskon – turhaan
Mies ei jäänyt neuvottomaksi: hän pukeutui suojavaatteisiin ja yritti kalastaa eläimen pöntöstä, mutta Kurtin harmiksi se onnistui aina pakenemaan vetäytymällä takaisin putkistoon.
Kului kolme päivää. Sitten Kurtia onnisti.
– Onnistuin nappaamaan sitä takajaloista ja hännästä. Kiskoin sitä ulos, se kiskoi itseään takaisin pönttöön, häntä heilui ympäriinsä ja vettä lensi kaikkialle. Vessassa oli totaalinen kaaos, Kurt kuvaa.
Lue myös: Jos kakkasi kelluu pöntössä, mitä se tarkoittaa? Testaa tietovisassamme, tunnetko suolistosi salat!
"Siellä on jotain isoa"
Leguaani lipsahti jälleen pakoon Kurtilta. Valitettavasti osa sen häntää jäi Kurtin käteen; jotkin leguaanit voivat vaaran uhatessa pudottaa häntänsä.
Kurt päätti viimein alistua soittamaan apua. Hänestä oli karmivaa ajatella, että joku perheenjäsenistä istuisi pöntölle samalla, kun leguaani vaanisi siellä paljaita pakaroita.
– Siellä on jotain isoa. Jotain, millä on hampaat! Tuo jokin voisi puraista. Ajatuskin siitä aiheuttaa kylmiä väreitä.
Loukutustyöt olisi parasta jättää ammattilaisille, sillä leguaani voi purra, minkä lisäksi se voi kantaa esimerkiksi salmonellaa tai botulismia. Botulismi on Suomessa hyvin harvinainen.
Lue myös: Jimmy jakoi kuvan ällistyttävän isosta sammakosta – asiantuntijakin äimistyi: "Aika epätavallista"
Asiantuntija nappasi leguaanin
Liskojen loukuttamiseen erikoistunut Harold Rondan onnistui saamaan leguaanin kiinni ensiyrittämällä – vaikka eläin yritti livahtaa häneltäkin pakoon pöntön sisuksiin.
Lisko oli todennäköisesti päässyt sisään viemärin tuuletusluukusta. Siihen on asennettu verkko, jotta vastaavalta vältytään tulevaisuudessa.
Lue myös: Mies veteli sikeitä takapihallaan, kun hellä kosketus herätti – veret seisauttava hetki tallentui turvakameraan: "Matt vähän säikähti"
Katso myös varoitus leguaanisateesta! Säätiedotus Miamissa varoitti kansalaisia kylmänkankeista liskoista, jotka voivat putoilla puista viileän sään vuoksi:
0:45
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: CNN, Ktvz.com