Kutsunnat alkavat tänään – vuorossa vuonna 2006 syntyneet

Kutsunnat asepalvelukseen alkavat tänään, kertoo Puolustusvoimat tiedotteessa.

Tänä vuonna vuorossa ovat vuonna 2006 syntyneet miehet. Kaikkiaan kutsuntoihin osallistuu loppuvuonna lähes 38 000 kutsunnanalaista.

Kutsunnoissa ovat myös mukana aiemmilta vuosilta ne, jotka on määrätty uudelleen tarkastettavaksi tai jotka ovat ilman laillista estettä jääneet kutsunnoista pois. Jokaisen kutsunnanalaisen on osallistuttava tilaisuuteen, ellei häntä ole erikseen vapautettu läsnäolovelvollisuudesta.

Lisäksi Lapissa, Uudellamaalla ja Hämeessä järjestetään kokeilumuotoisesti ensimmäistä kertaa miesten kutsuntojen yhteydessä valintatilaisuudet vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeneille naisille. Kutsuntoihin yhdistettyihin naisten valintatilaisuuksiin osallistuu reilut 500 henkilöä.

Loppuvuoden aikana aluetoimistot järjestävät kaikkiaan yli 240 kutsuntatilaisuutta, joissa määritetään henkilön palveluskelpoisuus ja tehdään päätös palveluksesta. Kutsunnanalaiset ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakevat saavat tilaisuudessa tiedon palvelun ajankohdasta ja palveluspaikasta.

Lue myös:

    Uusimmat