Kuuletko jo ininän? Näillä alueilla Suomessa hyttysten huippuaika on nyt meneillään

7:46img
Miltä näyttää hyttyskesä 2022?
Julkaistu 18.06.2022 09:37

MTV UUTISET–STT

Tänä kesänä hyttysten aktiivisin kausi voi olla pidempi kuin viime vuosina, kertoo Oulun yliopiston yli-intendentti Marko Mutanen. Etelä- ja Keski-Suomessa hyttysten huippuaika sijoittuu kesäkuun puolivälistä juhannukseen. Pohjoisessa hyttysiä taas on eniten juhannuksesta heinäkuun puoleenväliin.

Mutanen kertoo, että jos sää olisi lämpimämpi, hyttysten aktiivisin kausi olisi luultavasti lyhyempi.

– Sää on ollut vähän epämääräistä kaikkialla Suomessa, joten hyttyskausi tulee venähtämään, sanoo Mutanen.

Viileä sää pitää hyttyset poissa

Tässä vaiheessa monia kiinnostaa, mikä on juhannuksen sää. Se vaikuttaa myös siihen, millaisessa hyttysten ininässä keskikesän juhlaa vietetään.

Lämpimällä säällä hyttysten aineenvaihdunta pelaa hyvin, joten silloin ne ovat aktiivisia ja hyvin nopeita. Lämpimät kesäillat ovat Mutasen mukaan hyttysten suosikkiaikoja.

Sadesäässä hyvä puoli taas on se, että ainakaan hyttyset eivät hirveästi kiusaa.

– Hyttyset ovat vaihtolämpöisiä, joten viileässä ja sateisessa säässä ne ovat aika kankeita ja hitaita, kertoo Mutanen.

Hyttysiä voi löytyä yllättävistäkin paikoista

Myös maasto vaikuttaa hyttysten aktiivisuuteen. Yleensä hyttyset viihtyvät kosteissa ympäristöissä, sillä siellä sijaitsevat lisääntymispaikat.

– Jos mökki on kuivalla, kallioisella mäntymetsäalueella, siellä niitä on vähemmän kuin silloin, jos mökin lähellä on soita ja lehtimetsiä, kertoo Mutanen.

Lue myös: Oletko kaveriporukkasi hyttysmagneetti? Nämä asiat houkuttelevat hyttysiä

Mutanen kuitenkin varoittaa, että hyttyset voivat usein myös yllättää.

– Monesti olen törmännyt valtavaan määrän hyttysiä vaikka keskellä hiekkakenttää, vaikka siellä niiden ei todellakaan olettaisi olevan, sanoo Mutanen.

Paras on apteekin karkote

Biologi Mutanen kulkee työnsä puolesta paljon vaikeissakin maastoissa, joissa on paljon hyttysiä. Mutanen luottaa apteekin karkotteisiin.

– Hankalissa paikoissa ei kannata edes harkita muuta kuin apteekin karkotteita, sanoo Mutanen.

Viime kesänä paljon puhutti Thermacell-hyttystorjuntalaite. Torjuntalaitteet levittävät höyrynä ilmaan hyönteisiin vaikuttavaa hermomyrkkyä, ja tuotteen käytöllä pelätään olevan riskejä muille eliöille.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on hyväksynyt sen käytön rakennusten ulkopuolella, eli terasseilla ja pihoilla. Tuotteiden arviointi EU-tasolla on yhä kesken.

Mutanen ei tuomitse kohuttua Thermacellia.

– Elämässä on niin erilaisia olosuhteita ja tarpeita, niin joskus on mielestäni aivan hyväksyttävää käyttää tuollaisia tuotteita, itsekin käytän, kertoo Mutanen.

Tuoreimmat aiheesta

Hyönteiset