Kuuluisan kaukopartiomiehen viimeiset hetket selvisivät, kun Mika Wist löysi isosetänsä jäänteet – DNA-tulos nosti tunteet pintaan: "Siinä piti roskia silmäkulmasta pyyhkiä"

Mika Wist kertoo tässä jutussa isosetänsä jännittävän tarinan, joka tuli aikoinaan tunnetuksi myös Spede Pasasen tähdittämästä elokuvasta. Jutun tiedot perustuvat arkistolähteisiin, joita Wist on vuosien aikana tutkinut.

Raakahopeat piilotettiin navetan lattian alle

Eugen Konrad ”Ese” Wist syntyi vuonna 1920 Uudenkirkon kunnassa Karjalankannaksella. Hänen isällään Herman Wistillä (1883–1963) oli siellä hopeasepän tehdas, josta toimitettiin ruokailuvälineitä kultasepänliikkeille eri puolille Suomea.

Kun talvisota alkoi, Uusikirkko jouduttiin evakuoimaan. Myös Herman Wistin tehdas piti siirtää kauemmas sotatantereista Suomen puolelle. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että suurin osa tehtaan raakahopeista, noin 50 kiloa, jouduttiin piilottamaan navetan lattian alle.

Kun Suomi ja Neuvostoliitto solmivat välirauhan syksyllä 1940, parikymppinen Eugen Wist ja hänen lapsuudentoverinsa Urpo Lempiäinen päättivät lähteä hakemaan hopeat tehtaan uuteen kotipaikkaan Kokkolaan.

Katso myös: Aira Samulin muistelee hetkeä, kun sota syttyi. Juttu jatkuu videon jälkeen...

Päämaja kiinnostui Karjalaan pyrkivistä miehistä

Ensimmäinen yritys epäonnistui, kun suomalaiset rajavartijat nappasivat nuorukaiset. 

Tässä vaiheessa heistä kiinnostui kuitenkin päämajan ulkomaanosasto. Sieltä ehdotettiin heille, että jos nuorukaiset haluaisivat edelleen käydä Kannaksella, päämaja voisi olla avuksi.

Kesäkuussa 1941 Eugen Wist johti rajan taakse kolmimiehisen partion. Sen virallisena tehtävänä oli sotilastiedustelu Kannaksen alueella. Siviiliasussa liikkuneessa partiossa oli Wistin ja Lempiäisen lisäksi Toivo Paavilainen.

Partio palasi hopeat mukanaan Suomeen 16. kesäkuuta, juuri ennen jatkosodan alkua. Partioretken pituudeksi oli tullut noin 240 kilometriä.

Viimeinen partio päättyi traagisesti

”Hopearetken” jälkeen Wist määrättiin päämajan kaukopartiomiehiksi. Kesäkuussa 1944 hän osallistui tiedustelumatkalle yhdessä niin sanotuista Matti-partioista.

Matti oli koodinimi varustekätköille, joita oli tehty Kannaksen maastoon. Ideana oli päästää vihollisen hyökkäysryhmä kätköjen ja niiden luo piiloutuneiden partioiden ohi ja jatkaa sen jälkeen etenemistä syvemmälle vihollisen selustaan.

Kun ”Partio Wist” oli suorittamassa tehtäväänsä, sen radio meni rikki eivätkä miehet saaneet enää mistään lisätietoa tilanteesta. Partio kääntyi takaisin, mutta törmäsi vihollisosastoon ja joutui hajaantumaan.

Kahdestaan matkaa jatkaneet Eugen Wist ja Toivo Leino lähtivät pyrkimään takaisin suomalaisten linjoille tykkitulen äänten mukaan suunnistamalla. 

Katso myös: Tutkimuksen mukaan suomalaiset olivat ylivertaisia talvisodassa – sotahistorioitsija avaa taktista ihmettä

Miehet rasvasivat itsensä voilla ja läksivät uimaan

Miehet päätyivät lopulta Noskuanselkä-järven rantaan, jonka liepeillä he piileskelivät viikon. He yrittivät etsiä aukkoja vihollisen etulinjassa, mutta se oli liian tiivis. Ainoaksi keinoksi jäi uida suuren järven poikki. 

Aamuyöllä 6. heinäkuuta Wist ja Leino rasvasivat itsensä voilla pysyäkseen lämpiminä ja uivat alasti noin 2 kilometriä järven yli.

Miehet nousivat maihin suomalaisten etulinjan edessä olevalle saarelle, jossa he törmäsivät venäläiseen tiedustelupartioon. Wist kaatui syntyneessä tulitaistelussa. Leino haavoittui ja joutui sotavangiksi.

Wistin ruumis jäi saareen

Kun Leino pääsi sodan jälkeen Neuvostoliitosta takaisin Suomeen, hänen kuulustelupöytäkirjoistaan tuli yksi tärkeimpiä lähteitä, joiden perusteella saatiin kokonaiskuva myös Wistin kohtalosta. 

Lisätietoa antoivat saaren edessä asemissa olleen jalkaväkikomppanian sotapäiväkirjat. Niiden mukaan suomalaiset olivat kuulleet tulitusta saaresta ja ampuneet sinne tykistökeskityksen. Myöhemmin samana päivänä saareen oli lähetetty myös partio. 

Partio oli löytänyt saaresta alastoman ruumiin, jonka he olettivat olleen venäläisen. Siksi partio jätti ruumiin saareen. Koska venäläiset puolestaan tiesivät ruumiin kuuluvan suomalaissotilaalle, myöskään he eivät vieneet sitä omalle puolelleen. 

Niinpä Wistin ruumis jäi niille sijoilleen vuosikymmeniksi.

Wistin jäänteet tunnistettiin ”luupartoiden” avulla

Wistin tarina on tunnettu jo vuosikymmeniä muun muassa Urpo Lempiäisen, alias Esa Anttalan, kirjan ja siihen perustuvan elokuvan ansiosta. Lopullinen varmuus hänen kuolinpaikastaan ja ruumiistaan on kuitenkin jäänyt puuttumaan.

Eugen Wistin veljen pojanpoika, sotahistorian harrastaja ja yksi sotapolku.fi-sivuston perustajista Mika Wist, lähti tutkimaan isosetänsä kuolinpaikkaa Karjalankannakselle vuonna 1999.

– Sitä saarta vastapäätä, johon isosetäni oli kaatunut, toimii nykyään lomakylä. Vuokrasimme sieltä soutuveneen, jolla soudimme noin tunnin matkan saareen, Wist muistelee.

Wist löysi yhdestä saaren poukamasta venäläisen konepistoolin ampumattoman patruunan. Hän kertoi löytöpaikan myöhemmin Karjalan Valli -nimiselle sotavainajien etsintäryhmälle ja luovutti heille koko arkistomateriaalinsa, jotta he voisivat arvioida millaiset mahdollisuudet etsinnöillä olisi.

Wist ja Karjalan Valli matkasivat uudelle etsintäretkelle saareen syksyllä 2019. 

– Luulöytö tehtiin lopulta vain 20 metrin päässä patruunalöydön paikasta, Wist toteaa.

Eugen Wistin jäänteet pantiin arkkuun ja siunattiin Pietari-Paavalin kirkossa Viipurissa. Sen jälkeen arkku tuotiin Suomeen. Hautajaiset järjestetään myöhemmin tänä keväänä.

Varmuus vainajan henkilöllisyydestä saatiin DNA-testin avulla

Saaresta löytyneen vainajan henkilöllisyys varmistui lopullisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksissa reilu viikko sitten. Laboratoriossa verrattiin Mika Wistin 72-vuotiaasta isästä otettua DNA-näytettä ja saaresta löydettyä luunäytettä toisiinsa.

Tuloksen saaminen toi Wistin mukaan tunteet pintaan yllättävän voimakkaasti.

– Kun isä soitti tuloksista, totta kai se oli valtava helpotus ja ilo, mutta kesken puhelun tuli myös aikamoinen tunnekuohu. Siinä piti jotain roskia silmäkulmasta pyyhkiä, Wist sanoo ja naurahtaa.

”Vain historiaa tutkimalla voi ymmärtää nykyisyyttä”

Tieto sodassa kuolleista vainajista on monille vielä elossa oleville omaisille hyvin tärkeää. Wistin mukaan sota-ajan tapahtumia ja sotaan johtaneita syitä ei kannata unohtaa muutenkaan. 

– Vain historiaa tutkimalla voi ymmärtää nykyisyyttä. Kun ei unohdeta sitä, mitkä asiat ovat johtaneet mihinkin eikä anneta muistojenkaan kadota historian hämärään, ei toisteta historian virheitä uudestaan.

Se on myös sotapolku.fi-sivuston tarkoitus. 

– Kun avasimme verkkopalvelun itsenäisyyspäivänä 2017, sieltä löytyi noin 95 000 sodissa menehtyneen sotilaan ja lotan tiedot. Ne saatiin Kansallisarkiston tietokannasta. Veteraanien sukulaiset ovat lisänneet sen jälkeen sivustolle sodasta selvinneiden veteraanien tietoja. Nykyään sivustolta löytyy jo yli 116 000 profiilia, Wist kertoo.

Katso video: Mikä on talvisodan perintö nykypäivälle? Juttu jatkuu videon jälkeen..

Wistin mukaan hanke on ainutlaatuinen koko maailmassa.

– Sodassa olleiden lapsetkin alkavat olla jo vähintään 70-vuotiaita, ja muistoja alkaa hävitä. Nyt alkavat olla käsillä viimeiset hetket saada muistoja ja kuvia talteen piirongin laatikoista.

– Toisaalta sotahistoriaa on tehty aina lähinnä isojen joukko-osastojen ja niiden liikkeiden perustella. Halusimme sen sijaan luoda kuvan suursodasta yksittäisen ihmisen perspektiivistä. 

Wistin mukaan sivustolta on saatu vastauksia hyvinkin henkilökohtaisiin ja vaikeisiin kysymyksiin. 

– Sodan kokenut hiljainen sukupolvi ei juurikaan puhunut asioista. Hirveästi meille on tullut viestejä siitä, että sotapolku-sivuston kautta on muodostunut parempi käsitys vaikka omasta isästä ja siitä, miksi hän oli sellainen kuin oli. Hän on saattanut olla sodassa hyvinkin kovissa ja karmaisevissa paikoissa, ja se on selvinnyt läheiselle vasta nettisivuston kautta.