Kuuro Emerson-koira sai kodin itsekin kuuron Nickin luota.
Emerson ei kenties olisi saanut kotia, jos Nick Abbotia ei olisi. Nick adoptoi kuuron ja näköongelmista kärsivän koiran, kun näki siitä julkaisun Facebookissa.
Nick itsekin on kuuro.
Emerson oli hylätty eläinsuojaan vain kuusiviikkoisena. Emerson pelastettiin eläinsuojelujärjestön hoiviin, kun se sai kohtauksia eikä kyennyt syömään tai juomaan.
Emersonilta löytyi parvovirus, joka aiheuttaa koirilla voimakasta ripulointia. Kun virus leviää, se vahingoittaa immuunisysteemiä.
Odotti 12-viikkoisena edelleen kotia
Kaikkien yllätykseksi Emerson selvisi kokemastaan, mutta kukaan ei halunnut adoptoida sitä. Emersonin sisarukset saivat kodin, mutta erityishuomiota tarvitseva pentu odotti 12-viikkoisena edelleen omaa omistajaa.
Jos kuva ei näy, katso se täällä.
– Emerson haluaa kaikkien tietävän, että vaikka se saattaa olla kuuro, se on silti uskomaton pieni pentu, jolla on niin paljon rakkautta annettavana! Maailmalta se haluaa vain sitä, että saisi olla jonkun kumppani, Emersonin adoptioon antanut järjestö kirjoitti.
"Se tuli suoraan luokseni ja istui heti jalkoihini"
Sitten Nick näki sattumalta Emersonista kertovan julkaisun. Se kiinnitti hänen huomionsa.
Nick päätti mennä katsomaan pentua.
– Se tuli suoraan luokseni ja istui heti jalkoihini ja pysyi siinä. Siitä näki, että se tavallaan valitsi minut. Itse tiesin heti siinä hetkessä, että tulisimme toimeen ja ymmärtäisimme toisiamme melko hyvin, Nick kommentoi.
Osaa jo istua ja mennä maahan
Kuvia Emersonin matkalta omaan kotiin. Jos kuva ei näy, katso se täällä.
Hän on opettanut Emersonin kommunikoimaan viittomakielellä. Se osaa esimerkiksi istua, kun Nick viittoo S-kirjaimen, ja menee makuulle, kun Nick viittoo suoran viivan.
– Välillämme on uskomaton side. Ymmärrämme toisiamme todella hyvin. Tykkään ajatella, että tämän kuului mennä näin. Emerson on erityinen.
Lue kaikki lifestyle-aiheiset artikkelit!
Lähteet: Metro.co.uk, Wabi.tv