Kuuron Heidin synnytyksessäkin oli mukana tulkki: "En kaipaa mitään kuulemiseen liittyviä asioita"

– Ehkä yleinen mielikuva on, että oi, kuurot eivät kuule, heillä elämä on köyhempää, kun ei voi kuulla musiikkia eikä lintujen laulua. Mutta ei se oikeasti ole sellaista! En kaipaa mitään kuulemiseen liittyviä asioita, ja positiivisia puolia on vaikka kuinka paljon, Heidi Koivisto Robertson sanoo.

Heidi on syntymäkuuro. Hänen vanhempansa ovat molemmat kuulevia.

"En pysty kuvittelemaan, millainen olisin ilman viittomakieltä"

Kun Heidi syntyi, kuurous oli vanhemmille aluksi sokki. He eivät olleet tavanneet kuuroja tai tunteneet ketään, joka osaisi kertoa, millaista kuuron elämä on. Olisiko se elämää laisinkaan? Voisiko kuuro mennä esimerkiksi töihin?

Sokki kuitenkin väistyi pian. Heidin vanhemmat opettelivat viittomakielen. Heidin ensimmäinen viittoma oli lamppu. Se on yleistä: suurella osalla kuuroista lapsista ensimmäinen sana on ”lamppu”. 

– En pysty kuvittelemaan, millainen olisin ilman viittomakieltä. Varmasti aivan eri ihminen, Heidi sanoo.

Keskustelun Heidin kanssa tulkkaa Kati Lakner. Kuurolle tämä on arkipäivää; tulkki on mukana lääkärissäkin.

– Se liittyy meidän elämäämme, että tulkin kanssa mennään minne vain. Tulkki antaa myös sellaista rauhaa: jos joutuisin yksin menemään ja varmistamaan, ymmärränkö nyt varmasti kaiken, se olisi jännittävämpää.

Tulkeilla on kuulemastaan vaitiolovelvollisuus. Heidillä oli tulkki myös kummassakin synnytyksessään.

– Toisen lapsen synnytyksessä tulkki oli enimmäkseen paikalla ja tsemppasi. Ponnistusvaiheessa oli sitten enemmänkin tulkattavaa, siinä vaiheessa kätilöllä oli aika paljon ohjeita, hän kuvaa ja nauraa.

Jokaisella kuurolla on myös "viittomanimi"

Kaksi sormea vedetään ranteen yli ulkoreunalta sisäreunaan asti. Se on ”Heidi”.

Jokaisella kuurolla on "kuulevien maailman" nimen lisäksi myös viittomanimi. Se on viittoma, joka ei vaadi sitä, että nimensä tavaa kirjain kerrallaan.

– Yleensä joku toinen antaa sen viittomanimen, olen saanut omani koulussa. Usein nimeen on joku syy, miksi kyseinen viittoma annetaan; kun olin pieni, tein ystävänauhoja ja annoin niitä kavereille. Sain tähän liittyvän nimen, Heidi kuvaa.

Heidi on käynyt kuurojen peruskoulun ja lukion. Esimerkiksi suomen kieltä voi oppia, vaikka ei kykenisi kuulemaan äännettäkään.

– Sitä opetellaan eri tavalla, visuaalisesti. Kun olin pieni, äitini teippasi sanoja joka paikkaan: tuoli, seinä, kaappi, peili. Koulussa kuvat ja aakkoset ovat ihan samalla tavalla seinällä. Luetaan paljon yhdessä ja opetellaan kielioppia.

Viittomakielessä sanajärjestys on erilainen kuin suomen kielessä. Lauseessa ”kissa istuu pöydällä” sanat vaihtavat paikkaa: ensin viitotaan pöytä, sitten kissa istumaan sen päälle.

– Ensin pitää siis olla pöytä. Kissa ei voi istua mihinkään, mitä ei vielä ole, Heidi kuvailee.

Myös ilmeet ovat tärkeitä viittomakielessä ja niillä voi ilmaista eri asioita. On esimerkiksi täysin eri asia viittoa ”tehdä työtä” neutraalilla ilmeellä kuin viittoa se puhkuen tai silmiään pyöritellen.

"Spontaani ostelu ei ole niin helppoa"

Tavallisessa ruokakaupassa kuuroutta ei huomaa mitenkään. Erot nousevat esiin vasta, jos tuotteesta olisi jotakin kysyttävää – myyjät kun eivät yleensä osaa viittoa.

– Spontaani ostelu ei ole niin helppoa, jos haluaisi "vain mennä kauppaan". Jos haluan ostaa esimerkiksi uutta kännykkää ja kysellä siitä enemmän ja myyjä ei osaa viittoa, tilaan tulkin mukaan.

Edellisenä päivänä kello neljältä Kela kertoo viestitse Heidille, kenet hän saa mukaansa tulkkaamaan. Joka kerralla kohdalle voi osua eri tulkki.

– Toki piirit ovat Suomessa aika pienet ja sama tulkki osuu kohdalle usein. Joskus tulkki ja asiakas löytävät erittäin hyvin yhteisen kielen, joskus se ei ole niin helppoa. Toki kemiat vaikuttavat. Ja tulkeilla varmasti on samoja ajatuksia asiakkaista!

Viittomakieli ei ole kansainvälistä

Viittomakieli ei ole kansainvälistä, vaan jokaisella maalla on oma viittomakieli. Osa viittomista saattaa muistuttaa toisiaan; esimerkiksi "juoda" ja "syödä" ovat monissa maissa samantapaiset.

Heidin mies on skotlantilainen; Heidi on oppinut myös brittiviittomakielen asuessaan Englannissa.

– Lapseni ovat viittomakielisesti kaksikielisiä, koska kotona käytetään molempia kieliä.

Se, että koulussa saisi englannin ja saksan rinnalle valita viittomakielen, olisi Heidin unelma. Hänellä on kaksi lasta, joista toinen on kuuro.

– Toivoisin, että kaikki luokassa, johon kuuleva tyttäreni menee, voisivat opiskella viittomakieltä. Tällöin voisin jutella hänen kavereidensa kanssa viittoen, kun he tulevat meillä käymään.

Suurin osa Heidin ystävistä on viittomakielisiä tai viittomakielen taitoisia. Kuulevia ystäviä, jotka eivät osaa viittoa, ei oikeastaan ole.

– Jos ihminen ei osaa viittoa, ehkä tutustuminen on vähän vaikeaa, Heidi pohtii.

Millä kielellä kuurot ajattelevat?

Unissaankaan Heidi ei kuule ääniä.

– Jos käyttää kuulolaitetta ja on joku käsitys siitä, mitä kuuleminen on, unissa voisi olla jonkinlaisia ääniä. Jos ei ole koskaan kuullut mitään, unet ovat äänettömiä, Heidi kuvailee.

Yksi uni on jäänyt erityisen hyvin mieleen: herätessään Heidi tajusi nähneensä unta, jossa oli tekstitykset! Mutta millä kielellä kuurot ajattelevat?

 – Se vaihtelee. Joskus ajattelen viittomakielellä, joskus sanoina, ja toisinaan enemmän kuvina tai käsitteinä. Ja niiden yhdistelminä.

Opettele viittomaan!

Viittomakielen päivää vietetään 12.2. Samalla alkaa #viitorakkautta-kuvakampanja, johon voi osallistua jakamalla itsestään kuvan hashtagilla #viitorakkautta. 

Juttua muokattu 12.2.2019 klo 18.21: muutettu videon kuvaukseen "rakastua" aiemman "rakastan sinua" sijaan.