Kuusi uutta suomalaisurheilijaa valittu Pariisin olympialaisiin

Suomen Olympiakomitea täydensi Pariisin olympialaisiin matkaavaa kisajoukkuettaan keskiviikkona kuudella odotetulla nimellä.

Pariisin olympialaisten päiväkohtaisen ohjelman ja suomalaisurheilijoiden aikataulun näet tästä linkistä!

Paikkansa joukkueessa saivat trap-ampuja Noora Antikainen, golffari Sami Välimäki, nyrkkeilijä Pihla Kaivo-oja sekä yleisurheilijat Nathalie Blomqvist (5 000 m), Oliver Helander (keihäs) ja Krista Tervo (moukari).

Naisten trapin maapaikka aukesi Suomelle yllättäen, vaikka lajin olympiaranking oli jo ehtinyt mennä umpeen. Antikainen oli rankingissa 18. sijallaan Suomen ykkösnimi. Mopsi Veromaa oli sijalla 23, nelinkertainen olympiakävijä ja vuoden 2008 olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela sijalla 25:s.

– Kyseessä on paikka, joka on jäänyt käyttämättä ja jaettiin nyt uudelleen. Paikka annettiin maalle, jolla ei ollut lajissa paikkaa ja jonka urheilija on korkeimmalla rankingissa, olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen sanoi tiedotteessa.

Suomen olympiajoukkueeseen on valittu nyt 27 urheilijaa. Viimeiset urheilijavalinnat tehdään heinäkuun alussa.

Pariisin olympialaiset alkavat 26. heinäkuuta.

Lue myös:

    Uusimmat