Laajavuoren hyppyrimäkien lähettyville viikonloppuna laskettu muistoseppele herätti viikonloppuna ihmetystä Jyväskylässä.
Hiihtokeskuksen parkkipaikalta löytyneen seppeleen sinivalkoisessa nauhassa luki "Suomalaista mäkihyppymenestystä muistaen". Seppeleen huomioi sosiaalisessa mediassa muun muassa entinen kaupunginjohtaja Markku Andersson.
MTV Sportin tavoittama Jyväskylän Hiihtoseuran mäkijaoston puheenjohtaja Pasi Sajasalo ei ollut vielä maanantaiaamupäivään mennessä kuullut tapauksesta. Hän ei myöskään tiennyt, ketkä asian puolesta ovat liikkeellä.
– Jatkuvastihan tätä asiaa surkutellaan, mutta ei kai tässä ihan tuossa vaiheessa olla vielä menossa, että tarvitsee muistokirjoituksia kirjoitella, Sajasalo kommentoi.
Suomen mäkihyppy on viime vuosina romahtanut kauas menestyksen kulta-ajoista, kun vuodenvaihteen Keski-Euroopan mäkiviikollekin lähetettiin vain kaksi hyppääjää, joiden puolesta jouduttiin jännittämään jopa karsinnasta kisaan pääsemistä.
Jyväskylän Hiihtoseura tunnetaan erityisesti nelinkertaisen olympiavoittajan Matti Nykäsen kasvattajaseurana. Samoista maisemista ovat maailmanmaineeseen ponnistaneet muun muassa Naganon olympiavoittaja Jani Soininen ja Salt Lake Cityn kisoista kultaa kahminut yhdistetyn hiihtäjä Samppa Lajunen.
Jyväskylässä nähdään valoa tunnelin päässä eteenkin hienoa nousua tekevien yhdistetyn miesten kautta. JHS:n 20-vuotias Eero Hirvonen on tällä hetkellä maailmancupin kahdeksannella sijalla. Hän sijoittui tammikuun alussa Salpausselän maailmancupin kisassa toiseksi.
– Kyllä täällä kovasti töitä tehdään, ja varsinkin yhdistetyn osalla meillä on täällä rintaa röyhistellä. Emme me täällä suinkaan kirvestä kaivoon ole heittäneet. Pikemminkin päivän vastoin, Sajasalo vakuuttaa.
8:05