Kuva: Jarkko Ahola ylioppilaana – hilkulle jäänyt laudatur sapetti

Tänä viikonloppuna monella nuorella aikuisella on syytä juhlaan, kun vuosien opintourakan päätteeksi tuoreet ylioppilaat saavat painaa lauantaina valkolakin ensi kertaa päähänsä.

Lakkiaisjuhla on ikimuistoinen tapahtuma monelle. Myös hevimies Jarkko Ahola muistaa omat lähes pasinkymmenen vuoden takaiset juhlansa yhä hyvin. Kiinnostus oli jo tuolloin vahvasti musiikissa, mutta valkolakki heltisi silti.

Tietyt aineet tuottivat muusikolle erityisen paljon päänvaivaa.

– Ruotsinkieli oli minulle aina pakkopullaa ja sen mukaisesti rimaa hipoen kirjoitin A:n. Matikka on harmikseni ollut mulle myös vähemmän vahva aine ja siitä kirjoitin C:n. 

– Englannista ja äidinkielestä kirjoitin M:n ja reaalista C:n, joka harmitti todella paljon, kun ei ollut mitään erityistä ainetta, mistä olisin ollut tosi kiinnostunut, Ahola muistelee MTV.fille.

Oma vahvuus löytyikin vasta vähän ajan päästä. Ylin mahdollinen arvosana jäi kuitenkin harmillisesti haaveeksi vasta uudistuneen tutkinnon myötä. 

– Myöhemmin löysin psykologian ja kävin kirjoittamassa uudelleen. Se lähti L:nä, mutta tuli takaisin sinä vuonna uutena arvosanana mukaan tulleena E:nä, joka tietty harmitti silloin erityisen paljon.

Tuoretta ylioppilasta juhlittiin perinteisin menoin kotioloissa ja illan tullen kavereiden kanssa naapurikaupungissa.

– Ylioppilasjuhlat oli ensin peruskahvittelut sukulaisille kotona. Muutama opettajakin kävi muistamassa, mikä tietty lämmitti mieltä. Me valmistuneet lähdettiin sitten Viialasta Tampereelle Pyynikin rantaan juhlimaan Hotelli Rosendahlin lähettyville, missä oli myös paljon muita lakkipäitä paikalla. Silloisella Senssi-klubilla jatkui sitten meininki, mies muistelee.

– Noi hommat oli mulle silloin aika uusia ja luokan kokeneemmat juhlijat olivat ehdottaneet kyseistä ravintelia kohteeksemme. Mutta ikimuistoinen päivä kaiken kaikkiaan, Jarkko toteaa.