Kuva: Poliisi pelasti palelevan vanhuksen ja pienen koiran – "pidetään huolta toisistamme"

Poliisi 2
Kovan pakkasen ansiosta poliisitehtäviä oli viikonloppuna Keski-Suomessa varsin vähän, mutta ne muutamat jäivät poliisin mieleen sitäkin paremmin.
Julkaistu 18.01.2016 14:13

MTV UUTISET

Sisä-Suomen poliisi kertoo Facebook-sivuillaan pari hellyttävää pakkastarinaa. Poliisien maijan lämpömittarissa oli viikonloppuna hyytävät 30,5 pakkasastetta. Kovat lukemat mitattiin Uuraisilla Keski-Suomessa.

Kipakan pakkasen ansiosta poliisitehtäviä oli tullut päivän mittaan varsin vähän, mutta ne muutamat jäivät poliisin mieleen sitäkin vahvemmin. 

Poliisi oli saanut tehtäväkseen mennä selvittämään eksyneen vanhuksen kotiosoitetta Jyväskylässä. 

– Vanhuksella oli yllään lähes kesävaatetus, ja jalat ilman sukkia muovisandaaleissa. Loppu kuitenkin hyvin ja kaikki hyvin. Koti löytyi, ja vanhus pääsi sinne ambulanssimiehistön tarkastuksen jälkeen, kertoo poliisi Facebook-sivullaan. 

Ohikulkijat puolestaan pelastivat kylmettyneen jackrussellinterrierin Palokan suunnalta Jyväskylässä. Poliisi kuljetti koiran löytöeläinkotiin. 

Poliisi 1Poliisi kuuli myöhemmin, että koiran koti oli löytynyt.Sisä-Suomen poliisilaitos

 
– Myöhemmin kuulimme, että tämäkin karkulainen oli päässyt kotipesäänsä.

Sivun lopussa poliisi muistuttaa: Pidetään huoli toisistamme kylmilläkin keleillä!

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa