Kun näytös on ohi, teltan kirkkaat valot sammuneet ja hattarat syöty, sirkuksessakin eletään tavallista arkea. Tänä vuonna Sirkus Finlandian mukana kiertää vain kaksi lasta, brittiläiset siskokset Maria ja Sofia Cordwell-Ignatova.
Heidän suvussaan on ollut sirkuslaisia jo satoja vuosia, joten ei ole ihme, että tytötkin ovat hyvää vauhtia suuntaamassa esi-isiensä alalle.
1:14
Tyttöjen vanhemmat työskentelevät sirkuksessa, ja koko nelihenkinen perhe kiertää Sirkus Finlandian mukana seitsemän kuukautta vuodesta.
– Olemme syntyneet sirkukseen, se on ensimmäinen kotimme. Olemme siskoni kanssa sirkuslaisia jo yhdeksännessä sukupolvessa, 15-vuotias Maria sanoo perheen asuntovaunun edustalla Helsingin Kaisaniemessä.
Marian ja Sofian päivät ovat kiertueella täynnä ohjelmaa.
– Nousemme varhain aamulla, sitten teemme koulutehtäviä, sitten voimistelemme ja harjoittelemme hevosten kanssa. Kun olemme täällä Helsingissä, harjoittelemme hevosten kanssa vielä esityksen jälkeen, 12-vuotias Sofia kertoo.
Koulua käydään kiertueella itsenäisesti
Tyttöjen koulu ja toinen koti on Englannissa, ja he saavat sikäläisestä koulusta koulukirjat ja tehtävät. Sirkusharjoitusten lisäksi he yrittävät opiskella neljä tuntia päivässä. Varsinaista opettajaa heillä ei kiertueen aikana ole.
– Siskoni ja minä opiskelemme itse täällä kotona. Jos meillä on vaikeuksia ja tarvitsemme apua, kysymme useimmiten neuvoa äidiltä tai isältä. Mutta suurimman osan ajasta opiskelemme itseksemme, Maria sanoo.
Tyttöjen isä on bulgarialainen ja äiti brittiläis-espanjalainen, joten kielitaitoa on ehtinyt tarttua paljon jo kotoa. Sirkuksessa onkin yleistä, että perheet ovat hyvin kansainvälisiä.
– Opiskelen koulussa espanjaa, koska äitini on puoliksi espanjalainen. Nuorempana olin kaksi vuotta saksalaisessa koulussa, joten puhun myös saksaa. Englantia puhun tietenkin ja myös jonkin verran bulgariaa, koska isäni on bulgarialainen. Puhun vähän myös muita kieliä, jotta voin kommunikoida kiertueella olevien artistien ja ihmisten kanssa, Maria kertoo.
"Sirkuksessa on niin paljon hauskempaa"
Molemmat tytöt aikovat jatkaa perheensä perinteitä ja tehdä tulevaisuudessa töitä sirkuksessa. Tällä hetkellä he harjoittelevat muun muassa samaa hevostemppua, jota aikaisemmin on esittänyt heidän isänsä Ignat Ignatov.
– Luulen, että työskentelen tulevaisuudessa sirkuksessa, sillä sirkuksessa on niin paljon hauskempaa, Sofia sanoo.
– Samoin minä, sillä sirkuksessa voi samalla tehdä sekä töitä että kiertää maailmaa. Saa myös tavata uusia ihmisiä ja nähdä uusia paikkoja, se on uskomatonta, Maria kehuu.
Tytöt eivät tunnusta kaipaavansa niin kutsutta normaalia elämää.
– Itse asiassa elämme normaalia elämää viisi kuukautta vuodesta, koska kierrämme sirkuksen kanssa seitsemän kuukautta ja menemme sitten takaisin kotiin Englantiin ja käymme siellä koulua, Maria selventää.
– Emme kaipaa sitä, että joka päivä olisi samanlainen: ensin heräät aamulla, sitten lähdet kouluun, sitten teet läksyt... täällä jokainen päivä on hieman erilainen, ja nautin todella siitä.
Karavaani kulkee lähes 8 000 kilometriä
Sirkus Finlandian kiertue alkaa yleensä huhtikuun alussa ja päättyy loka–marraskuussa. Karavaani kulkee kauden aikana lähes 8 000 kilometriä Suomea ristiin rastiin, sirkusteltta pystytetään ja puretaan noin 120 kertaa.
Tytöt tuntevatkin Suomen läpikotaisin ja heille on ehtinyt muodostua täällä omat suosikkikaupungit.
– Suosikkikaupunkini Suomessa on Pori, koska olemme siellä hyvin ison puiston lähellä, Sofia muistelee.
– Minun suosikkini taas on Helsinki, koska olemme täällä pitkään eikä täällä siksi tarvitse aina herätä niin aikaisin aamulla, Maria sanoo.
1:13