Monet isät ovat tänä keväänä innostuneet lettikursseista. Kyse on lettitaitelija Jenni Petäsen ideasta opettaa isille letitys alusta saakka.
Kävimme tänään katsomassa, miten miehiltä sujuu lettien teko. Tutuksi tulivat esimerkiksi kalanruotoletti, ranskalainen letti sekä neljäosainen nauhaletti.
- Kivaa tekemistä yhdessä Siirin kanssa. Voisi olla kiva harrastus tehdä erilaisia lettejä. Kun Siiri oli 2 vuotta, googlasin ja opettelin perusletit. Niillä on pärjätty tähän asti. Tällä voisi saada jotain lisäpisteitä, virnistää 6-vuotiaan Siirin isä Antti Laherto.
-Tässä meni nyt puolituntia. Pitää ruveta heräämään viideltä, jos haluaa letittää tytön hiukset aamulla. Pitää vielä harjoitella, sanoo juuri elämänsä ensimmäisen kalanruotoletin tehnyt Laherto.
”Pitää saada kipinä”
Miehiä opettaa lettitaiteilija Jenni Petänen. Hän tietää, miksi tyttären hiukset yleensä letittää useammin äiti kuin isä.
-Miehellä on harvemmin elämässä sellaista vaihetta, että tulisi kokeiltua letin tekoa. Nainen taas letittää siskon tukkaa tai tekee kokeiluja barbien hiuksiin tai kavereitten päähän.
-Pitää vain saada se ensimmäinen kipinä. Facebookissa rupesi leviämään ensimmäisen lettikurssin mainos, ja miehet alkoivat miettimään, että miksi ei. Nyt on kevät ja letit pinnalla. Miksi niitä ei voisi tehdä mies?
Kurssilaiset saavat kehuja
Tomas De Rita on silminnähden ylpeä. Miehen tekemä köysiletti onnistui hienosti. Myös 8-vuotias tytär Aliisa hymyilee leveästi.
- Se on tosi paljon köyden näköinen, Aliisa De Rita sanoo
- Alisan takia me täällä ollaan. Mä olen kuullut vähän sellaista kommenttia, että mä en osaa. Nyt näytän, että osaan ja yritän kiinnittää tähän enemmän huomiota, Tomas De Rita lupaa.
Kurssiin osallistuminen on ollut keskustelunaihe.
- Olen kuullut ihastelua monesta suunnasta, että voi kun ihanaa.
Tasavertainen letittäjä
-Todella hieno ja teknisesti virheetön suoritus, kehuu Jenni Petänen.
Kristian Lukander on saanut valmiiksi neljäosaisen nauhaletin.
-Kuulitteko, Lukander vitsailee muille isille.
Kristian Lukanderin mukaan letittäminen vaatii kärsivällisyyttä, harjoittelua ja sitä, että malli pysyy paikallaan.
Hän myöntää, että tähän asti äiti on ollut perheen lettimestari. Jatkossa isästä saattaa tulla tasavertainen letittäjä.
-Luulen, että tulee. Tästä tulee meidän yhteinen harrastus. Yhteinen tekeminen.