Kuvat: Kilpikonnan pesässä odotti harvinainen yllätys: "Olimme ällistyneitä"

Löytäjien mukaan pikkuruinen albiinokilpikonna pyrki mereen varsin tarmokkaasti.Coolum and North Shore Coast Care
Julkaistu 13.02.2016 20:51

MTV UUTISET

Australiassa on päästy ihailemaan harvinaista näkyä – vastakuoriutunutta albiinokilpikonnaa.

Coolum and North Shore Coast Care -järjestön vapaaehtoiset löysivät pikkuriikkisen konnan Queenslandin Aurinkorannikolla sijaitsevalta rannalta viime viikonloppuna.

Albyksi nimetty pikkukonna oli ottanut rannalla aikansa, sillä sen sisarukset olivat kuoriutuneet jo aiemmin perjantaina. Alby löydettiin pesästä sunnuntaina, kertoo CNN.

– Se oli yllätys. Olimme ällistyneitä nähdessämme tämän pienen valkoisen olennon, jolla oli vaaleanpunaiset evät, ryhmää johtava Leigh Warneminde kommentoi CNN:lle.

Warneminden mukaan järjestö oli tarkkaillut liemikilpikonnan marraskuussa tekemää pesää kerätäkseen tietoja. Laskiessaan kuoriutuneita munia, vapaaehtoiset löysivät albiinopoikasen pesän päältä istumasta.

–Tämä on hyvin harvinainen löytö. Tämä on ensimmäinen kerta, kun itse näin tällaisen.


Albyksi nimetyn konnan selviämismahdollisuudet eivät ole parhaat mahdolliset sen värityksen takia.

Queenslandin uhanalaisten lajien yksikön mukaan albiinokonnia kuoriutuu erittäin harvoin, arviolta yksi useaa sataa tuhatta munaa kohti.

Albyn pesästä maailmaan oli pungertanut yhteensä 122 pikkukonnaa. Albyn tulevaisuudennäkymät eivät ole välttämättä helpoimmasta päästä.

Wanderminden mukaan noin yksi tuhannesta liemikilpikonnanpoikasesta selviää aikuiseksi. Albyn kohdalla selviämismahdollisuudet ovat vieläkin pienemmät.

Albiinokilpikonnilta puuttuu suojaväri meriympäristössä, mikä tekee niistä helpompia kohteita saalistajille.

Mutta ainakin Albyn alku oli lupaava.

– Hän oli varsin tarmokas ryömiessään pesältä mereen, Warneminde kommentoi.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat