Kuvat: Toinen pyörätuolissa, toinen sydänvaivoista toipuvana – Clinton ja Jeltsin neuvottelivat Helsingissä toipilaina

1:34img
Julkaistu 20.03.2017 07:59(Päivitetty 30.03.2017 15:59)
Toimittajan kuva

Mirja Kivimäki

mirja.kivimaki@mtv.fi

@MirjaKivimaki

Kun Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit tapasivat Helsingissä 20.3.1997, molempien terveys horjui – tosin eri tavoin.

Kokous piti järjestää alunperin Washingtonissa, mutta Jeltsinin terveydentila ei sallinut matkustamista Yhdysvaltoihin. Sitten presidentti Martti Ahtisaari tarjosi kokouspaikaksi Helsinkiä. Clintonille taas oli tehty juuri polvileikkaus, joka vaikeutti tämän liikkumista. 

MTV Uutiset julkaisee jutun uudelleen 30. maaliskuuta Vladimir Putinin vihjattua, että hän voisi tavata Donald Trumpin Suomessa kesällä.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton oli ollut polvileikkauksessa juuri ennen Helsingin-matkaansa, ja kuntoutus oli kivulloista. Clinton joutui liikkumaan pyörätuolilla, ja hänen siirtymisiään salailtiin tämän vuoksi vieläkin enemmän kuin valtiovierailuilla yleensä. Esimerkiksi vaivalloisen autoon siirtymistilanteen näkeminen oli estetty suurilla verhoilla. 

Clinton-ja-Jeltsin-Helsingissä4

Kun Clintonia kuljettava Air Force One -kone saapui Helsinki Vantaalle, vastassa oli ruuan kuljettamiseen tarkoitettu Finnair Cateringin nostolaite. Sillä presidentti pyörätuoleineen laskettiin koneesta punaiselle matolle. 

Clinton-ja-Jeltsin-Helsingissä3

Clinton oli useiden kuvauksien mukaan hyväntuulinen huolimatta polvileikkauksesta johtuvista kivuistaan. 

Clinton-ja-Jeltsin-Helsingissä2

Clinton liikkui pyörätuolilla, ja osa vierailun vaiheista peitettiin suurilla verhoilla. Yleisön ei haluttu näkevän esimerkiksi autoon nousua. 

Clinton-ja-Jeltsin-Helsingissä1

Clintonin seurassa kentällä kulkivat mm. presidentti Martti Ahtisaari sekä silloinen Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright.

Venäjän presidentti Boris Jeltsinille oli tehty sydämen ohitusleikkaus vain muutamaa kuukautta aikaisemmin, ja tammikuussa häin sairastui lisäksi keuhkokuumeeseen. Hän oli sairastellessaan pystynyt hoitamaan suurimman osan tehtävistään, mutta muun muassa suunniteltu virkamatka Hollantiin oli jouduttu perumaan. Myös Jeltsinin alkoholinkäytöstä huhuttiin jo tuolloin.

Clinton-ja-Jeltsin-Helsingissä5

Clinton ei halunnut lentokentälle muodollisuuksia. Jeltsineille sen sijaan järjestetiin valtiovierailutyyppinen soittokuntatervehdys seremonioineen. Kuvassa Boris Jeltsin, rouva Naina Jeltsina sekä presidentti Martti Ahtisaari. 

Clinton-ja-Jeltsin-Helsingissä7

Clinton ja Jeltsin yhteiskuvassa isäntänsä, presidentti Martti Ahtisaaren kanssa. Clinton pitää jalkaansa suorana kipeän polvensa takia.

Bill Clinton ja Boris Jeltsin

Vierailu sujui jopa yllättävän hyvin, mikä näkyi myös suurvaltioittensa johtajien kasvoilta. Tässä ollaan yhteisessä lehdistötilaisuudessa vierailun toisena päivänä 21. maaliskuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä