Aleksista ei tullutkaan muusikkoa.
Aleksi Lydman, Kenkämaakari, oli nuorena kiinnostunut isosiskojensa tapaan musiikista.
Oleellinen ero heidän välillään oli kuitenkin se, että sisaret olivat erittäin lahjakkaita musiikillisesti, hän itse ei niinkään, vaikka olikin musiikkiluokilla monta vuotta.
– Kun koulut alkoivat päättyä, niin opettaja sanoi, että "Aleksi, kun jatko-opintoja mietit, niin älä valitse musiikkia. Sinä et osaa soittaa, etkä laulaa, niin ehkä jokin muu juttu olisi parempi", Lydman muistelee hymyillen.
Postikortit pitävät pintansa
Muu juttu lopulta löytyikin ja loppua ei näy. Lukiossa Lydman alkoi piirtämään enemmän ja siitä ei oikeastaan paluuta ollutkaan.
Kun oma kengännumero on vaatimattomat 50, kenkävalikoima on rajallinen. Niinpä mieleiset kengät piti tehdä itse. Siitä taitelijan ura sai alkunsa.
Kengistä lähtenyt kuvataitelijan ura on sittemmin laajentunut huomattavasti. Nykyisin Lydmanin luomia hahmoja löytyy muun muassa kasseista, korviksista, kirjoista, avaimenperistä, hatuista, farkkutakeista ja tietenkin postikorteista.
Ehkä hieman yllättäen, postikortit ovat hänen myydyin tuotteensa, vaikka perinteistä postia lähetetään nykyisin huomattavasti vähemmän kuin aiemmin.
– Minulla on sellaisia kortteja, joita muualta ei saa. Minulta löytyy hyvän mielen kortteja paljon.
Erityisen suosittuja taitelijan kortit ovat postcrossing-piireissä eli postikorttiringeissä. Se on maailmanlaajuinen, kansainvälinen rinki, jossa toisilleen tuntemattomat ihmiset lähettävät toisilleen kortteja.
TikTok menossa mukana
Lydman tekee sisältöä myös Tiktok-tililleen, nimellä kenkamaakari, vaikka moittiikin olevansa siellä liian laiska.
Hän kuitenkin silloin tällöin seuraajien pyynnöstä pitää esimerkiksi liveseurantaa, jossa hänet näkee työn touhussa. Hän myös esittelee siellä ajoittain uusia tuotteitaan.
Haastattelun lopuksi Lydman esittää seuraavanlaisen toiveen.
– Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät sen, kuinka paljon me [käsityöläiset] laitamme omaa sydäntä ja aikaa siihen tekemiseen. Kuulen valitettavasti usein, että Kiinasta saa tuotteen halvemmalla. Se Kiina ei ole ehkä kuitenkaan se, mihin on käytetty sitä aikaa.
– Kyllä me taiteilijat olemme sen työn takana sydämen voimin.