Kyberturvallisuuskeskus kommentoi kaaosta: Miksi näin suuri virhe pääsi läpi laadunvalvonnasta?

Maailmalla havahduttiin perjantaiaamuna isoihin tietoliikennehäiriöihin.  

Kyse on virheestä, joka ilmeni Crowdstriken tietoturvaohjelmiston päivityksessä. Virhe on vaikuttanut ainakin median julkaisutoimintaan, tietotekniikkayrityksiin, pankkeihin ja lentoliikenteeseen ympäri maailmaa. 

Crowdstriken toimitusjohtajan mukaan kyseessä ei ole verkkohyökkäys. Hän kertoo, että häiriön syy on paikannettu ja sitä on alettu korjaamaan, päivittää uutistoimisto BBC.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kyberturvallisuuskeskuksen johtava asiantuntija Jussi Eronen kertoo vian olevan niin merkittävä, koska niin moni käyttää Crowdstriken palveluita. 

– Esimerkiksi 70 prosenttia Yhdysvaltojen suurimmista yrityksistä käyttää heidän tietoturvapalvelujaan, kertoo Eronen. 

Katastrofaalinen vika

Erosen mukaan vika on katastrofaalinen eikä sellaista olisi missään tilanteessa pitänyt tapahtua. 

Tietoturvayritykset testaavat yleensä huolellisesti ohjelmansa ja niiden päivitykset ennen kuin ne menevät asiakkaille juuri siksi, ettei mitään tämmöistä ikinä tapahtuisi, Eronen pohtii. 

– Varmasti vasta myöhemmin selviää, miksi tämmöinen näin suuri virhe pääsi läpi laadunvalvonnasta.

Eronen kertoo tällaisten virheiden olevan kuitenkin melko yleisiä pienemmässä mittakaavassa. 

– Se, että vika on näin selkeä ja vaikuttaa laajalti yhtä pahasti on silti aika harvinaista. 

Lue myös:

    Uusimmat