MTV Uutiset seurasi tässä artikkelissa äärijärjestö Hamasin hyökkäyksestä seurannutta yhteenottoa Israelin kanssa sunnuntaina 12. marraskuuta 2023.
|
23.51: Yhdysvallat tehnyt kaksi ilmaiskua Syyriassa
Yhdysvallat kertoo tehneensä kaksi ilmaiskua Syyriassa Iraniin kytköksissä olevia joukkoja vastaan. Yksi iskun kohteista oku komento- ja hallinnointikeskus ja toinen puolestaan aseiden säilyttämiseen tarkoitettu laitos.
23.37: Hamas kiistää estäneensä polttoaineen toimituksen sairaalaan
Äärijärjestö Hamas kiistää, että se olisi estänyt Israelista lähetetyn polttoaineen käytön Al-Shifan sairaalassa Gazassa. Israelin kerrotaan lähettäneen 300 litraa polttoainetta sairaalalle. Hamas kertoo lausunnossaan että Israelin tarjous vähättelee potilaiden kärsimyksiä, jotka ovat ansassa sairaalassa ilman ruokaa, vettä tai sähköä.
– Tällainen määrä polttoainetta ei riitä sairaalan generaattoreiden pyörittämiseen kuin puoleksi tunniksi, Hamas kritisoi.
Lausunnon mukaan Hamas ei liity Al-Shifan sairaalan hallinnointiin eikä Hamas liity sairaalan päätöksentekoon. Hamasin mukaan sairaala toimii Palestiinan terveysministeriön alaisuudessa.
22.10: Bidenille kasvavaa arvostelua gazalaisten unohtamisesta
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden saa kasvavaa arvostelua oman puolueen demokraateilta gazalaisten unohtamisesta Israelin ja Hamasin sodassa.
Bidenin suosio on laskussa kannatuskyselyissä muslimien ja arabiamerikkalaisten lisäksi maan mustien ja nuorten keskuudessa. Osa maan muslimeista sanoo kääntyvänsä Donald Trumpin puoleen. Tuoreimmissa kannatuskyselyissä alle viidennes arabiamerikkalaisista sanoo enää tukevansa Bidenia, kun vielä vuosi sitten enemmistö oli Bidenin puolella.
Bidenin kampanjassa lohduttaudutaan sillä, että vaalipäivään on vielä lähes vuosi aikaa, mutta Bidenin liittolaiset ja neuvonantajat kehottavat presidenttiä ottamaan tilanteen vakavasti.
2:08
19.21: Netanjahu vihjaa panttivankisopimuksesta
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on vihjannut uutiskanava NBC:n haastattelussa, että äärijärjestö Hamasin ottamien panttivankien vapauttamisesta oltaisiin mahdollisesti pääsemässä sopuun. Hän ei kuitenkaan kertonut tarkempia tietoja mahdollisesta sopimuksesta.
– Luulen, että mitä vähemmän siitä kerron, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on toteutua, Netanjahu sanoi Meet the Press -ohjelmassa.
Hän kuitenkin väitti Israelin maahyökkäyksen Gazaan edistäneen neuvotteluita.
Gazan kaistaa hallitseva Hamas iski Israeliin 7. lokakuuta ja surmasi Israelin mukaan noin 1 200 ihmistä. Lisäksi se otti panttivangiksi noin 240 ihmistä, joita se on tiettävästi pitänyt siitä lähtien Gazassa.
16.28: Evakuoinnit jatkuneet Rafahin kautta
Ulkomaiden kansalaisten sekä haavoittuneiden ja loukkaantuneiden evakuoinnit Gazasta Rafahin rajanylityspaikan kautta Egyptiin ovat jatkuneet tänään. Esimerkiksi Venäjä kertoo yli 70 kansalaisensa ylittäneen rajan. Ihmisten evakuointi Gazasta Rafahin kautta Egyptiin keskeytettiin perjantaina.
Egyptiin kulkeva rajanylitys on ainoa tie ulos Gazan kaistalta, jota Israel ei hallinnoi. Rafahin rajanylityspaikka oli suljettuna myös viime viikonloppuna, ennen kuin se avattiin jälleen ulkomaiden kansalaisten evakuointia varten tämän viikon maanantaina.
Rajanylityspaikka on ratkaiseva myös Gazaan meneville avustusrekoille.
14.03 Tästä on kyse Israelin ja Hamasin sodassa – katso videolta 90 sekunnin tiivistys
Israelin ja Hamasin välinen sota on osa vuosikymmeniä jatkunutta Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia.
Konfliktissa kyse on ensisijaisesti siitä, kenellä on oikeus maahan, jota sekä israelilaiset että palestiinalaiset asuttavat. Siis siitä, saavatko eri ryhmittymät ja kansat asua omilla alueillaan, ja onko heillä niihin oikeudellinen ja tunnustettu määräämisvalta.
Mikä on Hamas? Entä mikä on Fatah? Video näyttää keskeiset toimijat Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa:
1:31
12.51 Avustusjärjestö varoittaa: Gazan sairaalat vaarassa muuttua ruumishuoneiksi
Sairaanhoitajat ja avustustyöntekijät varoittavat, että lukuisat potilaat ovat vaarassa kuolla Gazan sairaaloihin.
– Jos emme välittömästi päätä tätä verilöylyä tulitauolla tai vähintään evakuoi potilaita, näistä sairaaloista tulee ruumishuoneita, varoitti Lääkärit ilman rajoja -järjestö sunnuntaina.
Gazan sairaaloissa on nyt arviolta tuhansia ihmisiä, jotka ovat jääneet loukkuun Israelin ja äärijärjestö Hamasin välisten taisteluiden vuoksi.
Muun muassa Gazan suurimman sairaalan al-Shifan kerrotaan olevan täysin saarrettu. New York Timesin mukaan sairaala on jo viikkoja nojannut varageneraattorien toimintaan.
Lääkärit ilman rajoja -järjestön kirurgi Mohammed Obeid taas kertoi, että sairaalassa ei ole tarjolla vettä, sähköä ja ruokaa arviolta 600:lle toimenpiteistä toipuvalle potilaalle, 17:lle tehohoidon potilaalle ja 37–40 vauvalle.
5.17: Ainakin 40 toimittajaa ja media-alan työntekijää on kuollut Hamasin ja Israelin konfliktin yltymisen jälkeen
Ainakin 40 toimittajaa ja media-alan työntekijää on saanut surmansa sen jälkeen, kun äärijärjestö Hamas hyökkäsi yli kuukausi sitten Israeliin ja Israelin asevoimat aloitti iskut Gazaan. Lehdistönvapautta puolustavan yhdysvaltalaisen kansalaisjärjestö Committee to Protect Journalistsin (CPJ) lausunnosta uutisoi yhdysvaltalaiskanava CNN.
CPJ:n lauantaisten tietojen mukaan 35 kuolleista on palestiinalaisia ja neljä israelilaisia, sekä yksi on libanonilainen.
Järjestö sanoo, että Gazassa toimivat journalistit kohtaavat erityisen merkittäviä riskejä, kun he yrittävät raportoida tapahtumista samalla, kun Israelilla on käynnissä maahyökkäys ja se tekee ilmaiskuja alueelle.
5.10: Rafahin rajanylityspaikka avataan uudelleen sunnuntaina, sanoo Hamasin hallinnoima rajaviranomainen Gazassa
Gazassa äärijärjestö Hamasin hallinnoima rajaviranomainen on ilmoittanut, että Rafahin rajanylityspaikka avataan uudelleen sunnuntaina ulkomaiden kansalaisille sekä huollettaville. Asiasta kertoo Britannian yleisradio BBC.
Egyptiin kulkeva rajanylitys on ainoa tie Gazan kaistalta, jota Israel ei hallinnoi. Rafahin rajanylityspaikka oli suljettuna myös viime viikonloppuna, ennen kuin se avattiin jälleen ulkomaiden kansalaisten evakuointia varten maanantaina.
Ihmisten evakuointi Gazasta Rafahin kautta Egyptiin keskeytettiin perjantaina.
Lauantain tapahtumista voit lukea tästä!