THL:n Mika Salminen ei ottanut tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa suoraan kantaa siihen, miksi julkisuudessa liikkuneet tiedot kuolonuhrien määrästä, jos tiukempia rajoituksia ei oteta käyttöön, vaihtelevat.
MTV Uutiset kysyi tiedotustilaisuudessa tarkennuksia siihen, miksi oppositiolla tuntuu olevan eri luvut mahdollisista kuolonuhreista kuin hallituksella. Kaijan mukaan hallituksen liikkumisrajoitusluonnoksessa puhutaan kymmenistä kuolonuhreista, mutta hallituksen toimesta on puhuttu jopa sadoista kuolonuhreista. Kaija tiedusteli, onko tilannekuva muuttunut tiistaina aikana.
THL:n Mika Salminen totesi, ettei usko tilannekuvan muuttuneen.
– Se, mikä on hyvä ymmärtää, on se, että puhumme tilanteesta, jossa on paljon rajoituksia käytössä. Jos niistä luovuttaisiin, puhuisimme aivan eri luvuista sekä tapausmäärissä että kuolonuhrien suhteen.
Mallinnukset eivät aina mene maaliin
Salmisen mukaan THL on tehnyt erilaisia mallinnuksia koronaviruksen leviämisestä ja sen aiheuttamista kuolemista, joiden avulla arvioidaan kokonaistilannetta ja tilannekuvaa, miten rajoitukset, rokotukset ja kesä vaikuttavat epidemiaan.
– Kaikki nämä osoittavat sen, että näillä (tulevilla) rajoituksilla pystytään säästämään ihmishenkiä, sekä vielä tärkeämmin estämään ihmisiä joutumaan vakavan sairauden takia sairaalaan, josta voi olla erilaisia pitkäaikaisseuraamuksia ainakin osalla (ihmisistä), Salminen sanoo.
Mallinnuksiin kohdistettuun kritiikkiin salminen vastaa, etteivät mitkään mallinnukset ja ennusteet ole täydellisiä ennustamaan tulevaa.
– Mutta me näemme muista maista ne esimerkit, kuinka käy, jos käy todella huonosti.