Kysely paljastaa: Helsinki suosituin muuttokohde, uuteen kotiin houkuttelee useimmiten työ

kerrostalo
All Over Press
Julkaistu 14.08.2019 13:10

MTV UUTISET – STT

Jos muutto olisi ajankohtainen, suomalaiset valitsisivat uudeksi kotipaikakseen mieluiten Helsingin tai Tampereen, selviää tuoreesta LähiTapiolan kyselytutkimuksesta. Mainitut kaupungit valitsisi lähes kolmannes vastanneista.

Loput sijat jakautuvat tasaisemmin suurimpien kaupunkien kesken. Kolmantena oli Espoo, neljäntenä Turku ja viidentenä Kuopio.

–  Listan kärkipäässä on odotetusti kaupunkeja, jotka ovat myös isoimpia nettomuuttovoittajia. Isoin poikkeama on Vantaa, jonka houkuttelevuus muuttokohteena jää kyselyssä pienemmäksi kuin vuoden 2018 toteutuneiden kuntien välisten nettomuuttojen perusteella voisi olettaa, sanoo LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro tiedotteessa.

20 suosituimman kaupungin joukkoon mahtuivat myös pienemmät Hämeenlinna (sijalla 12), Mikkeli (15.), Kotka (18.) ja Salo (20.).

Avioero ja kyllästyminenkin muuton syinä

Kyselyssä selvitettiin myös mahdollisen muuton syitä. Vastausten perusteella työ saisi yli kolmanneksen harkitsemaan muuttoa toiselle paikkakunnalle. Myös avioero, varallisuuden kasvaminen, opiskelu, ikääntyminen ja kyllästyminen nykyiseen kotiin ovat syitä harkita muuttoa.

Kyselyn mukaan ihmisten muuttohalut ja -syyt vaihtelevat paljon iän ja elämänvaiheen mukaan. 24–34-vuotiaille, tärkein syy muutolle on mieluisa opiskelupaikka. Aktiivisimpien työvuosien aikana taas työmahdollisuudet liikuttavat useimmin paikkakunnalta toiselle.

–  Työn perässä muuttaminen lisää tuloja, mutta esteeksi voivat nousta myös lisääntyvät kulut, esimerkiksi asumisessa ja liikkumisessa. Oman asunnon myyminen ja sen myyntiaika voivat luoda kitkaa ja kipinöitä. Perhetilanne vaikuttaa myös, puolison työpaikka ja lasten koulujärjestelyt sitovat, vaikka paperilla yhtälö tuntuisikin toimivan. Myös esimerkiksi ihmissuhteet tai muut elämän virikkeet voivat pidätellä muuttohaluja, Nummiaro sanoo.

Kantar TNS:n toteuttamaan Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastasi toukokuussa 1  050 iältään 15–74-vuotiasta.

Tuoreimmat aiheesta

Helsinki