Kytösahon nilkka on kunnossa - superlupaus valmis Salpausselälle

Niko Kytösaho
SM-kultaan normaalimäessä pari viikkoa sitten hypännyt Niko Kytösaho nähdään Salpausselän kisoissa tulevana viikonloppuna.
Julkaistu 15.02.2016 14:01
Toimittajan kuva

Timo Kunnari

timo.kunnari@mtv.fi

Mäkihypyn 16-vuotias lahtelaislupaus Niko Kytösaho kaatui ja loukkasi nilkkansa SM-kisoissa pari viikkoa sitten. Sairaalan kautta lyhyelle sairauslomalle päätynyt Kytösaho on hyppykunnossa.

Niko Kytösahon nilkassa oli nivelsidevamma. Sitä hoidettiin muun muassa levolla, sekä erikoisklinikalla Kaarinassa.

- Aika hyvässä jamassa nilkka jo on. Se on lähes normaali, loikkatreenia en ole tehnyt, sitä iskua jalka ei oiken kestä. Mutta esimerkiksi punttitreeniä pystyn maksimipainoilla tekemään, Kytösaho sanoo MTV Sportille.

Normaalimäen SM-kultaan kaksi viikkoa sitten hypänneen mäkikotkan mielessä on jo viikonlopun Salpausselän kisat.

- Valmistautuminen kisaan ei ole sen kummempaa kuin muihinkaan kisoihin. Ainoa asia on se, että mulla ei ole hajuakaan missä päin tulosluetteloa mennään. Sen näkee sitten viikonlopulla.

Maanantaina Romaniaan

Salppurin viikonloppu ei ole Kytösahon kauden päätavoite. Se on asetettu nuorten MM-kisoihin jotka hypätään Romaniassa.

- Lähden sinne ensi maanantaina. Nilkkavamma ei vaikuta mitenkään sinne lähtöön, ne kisat ovat yhä kalenterissa ja iso tavoite, hyppääjä miettii.

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy