Pahasti kaatunut Kytösaho yrittää treenata jo keskiviikkona

Niko Kytösaho
Str / Lehtikuva
Julkaistu 03.02.2016 15:15
Toimittajan kuva

Timo Kunnari

timo.kunnari@mtv.fi

16-vuotias mäkilupaus Niko Kytösaho voitti lauantaina normaalimäen SM-kultaa Lahdessa. Sunnuntain suurmäen kisassa nuorukainen kaatui melko pahannäköisesti ja loukkasi nilkkansa.

Kytösaho vietiin ambulanssilla sairaalaan. Murtumia ei löytynyt. Maanatain ja tiistain Kytösaho kävi Kaarianssa hoidattamassa nilkkaansa.

- Ei mitään uutta tietoa tullut siellä. Ihan sama diagnoosi pätee, nilkan ulkositeet ovat venähtäneet. Sain Kaarinassa kaksi hoitokertaa ja nilkka tuntuu jo nyt paremmalta, Kytösaho sanoo MTV Sportille.

- Ei tämä arkielämää enää haittaa, pieni turvotus siellä vielä on.

Mäkihypyn suurlupaus suuntaa kuntosalille jo keskiviikkona illalla.

- Jos nilkka kestää, niin teen voimatreenin. Katsotaan miltä se tuntuu. Nilkan ehdoilla tietenkin mennään eteenpäin, Kytösaho sanoo.

Nuorukaisen kauden päätavoite on yhä menestyä nuorten MM-kisoissa Romaniassa helmikuun loppupuolella. Nilkkaa hoidetaan lisää Kaarinassa.

- Menen sinne hoitoihin vielä sunnuntaista tiistaihin. 

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy