Poliisilla on enää kaksi henkilöä vangittuna Laajasalon epäiltyyn murhaan liittyen.
Tapaus tuli viranomaisten tietoon, kun naapurit ilmoittivat metelistä sunnuntaiaamuna 3. lokakuuta noin kello 8.30. Asunnosta oli heidän mukaansa kuulunut avunhuutoja ja tappelun ääniä. Kun poliisi meni tarkastuskäynnille Rudolfintiellä sijaitsevaan asuntoon löysi se paikalta noin 35-vuotiaan miehen kuolleena.
Lue myös: Naapurit kuulivat avunhuutoja – asunnosta löytyi kuollut mies Helsingissä
Poliisi selvittää yhä vangittuna olevien miesten osallisuutta tapahtumiin. Se kertoo, ettei tiedota tapahtumien kulusta, epäiltyjen rooleista tai rikoksen yksityiskohdista enempää. Poliisi perustelee ratkaisua esitutkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin turvaamisella.
– Jotta saamme epäillyn rikoksen selvitettyä, en voi kertoa tapauksesta yksityiskohtaisesti, sanoo rikostarkastaja Jari Koski poliisin tiedotteessa.
Tapausta tutkittiin aluksi tappona, mutta rikosnimike koveni sittemmin murhaksi.
Tapauksen tutkinnan aikana rikoksesta on ollut vangittuna ainakin neljä kolmekymppistä henkilöä, kolme miestä ja yksi nainen.