Lääkärit ilman rajoja perää tasa-arvoa koronarokotteiden jakeluun – "Köyhimpien maiden ihmiset näyttävät olevan rokotejonon hännillä"

AOP rokote
All Over Press
Julkaistu 04.02.2021 10:08

MTV UUTISET – STT

Lääkärit ilman rajoja -järjestö (MSF) sanoo olevansa kauhuissaan siitä, miten epäoikeudenmukaisesti koronarokotteet jakautuvat eri maailman maille.

Järjestö kantaa huolta etenkin eteläisen Afrikan tilanteesta. Etelä-Afrikassa, Mosambikissa, Eswatinissa (Swazimaassa) ja Malawissa leviää erittäin tarttuva uusi koronavirusmuunnos, mutta kolme viime mainittua maata eivät ole järjestön mukaan saaneet yhtään rokoteannosta riskiryhmiensä ja etulinjan terveydenhuoltohenkilöstönsä suojelemiseksi.

– Köyhimpien maiden ihmiset näyttävät olevan rokotejonon hännillä, MSF:n operatiivinen johtaja Christine Jamet sanoo tiedotteessa.

– Rokotuksia tarvitaan kiireellisesti eteläisen Afrikan maissa, joissa aggressiivinen viruskanta leviää, ja jonka edessä niiden terveydenhuoltojärjestelmä on voimaton.”

Esimerkiksi Malawissa uusien koronatapausten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti tammikuussa ja on kaksinkertaistunut aina neljän tai viiden päivän välein.

– Jos Malawilla olisi 40  000 rokoteannosta, voisimme ainakin aloittaa rokottamalla terveydenhoitohenkilökuntaa alueilla, joilla tartuntoja on eniten. Ilman tätä tilanne on pian kestämätön, kuvailee tiedotteessa MSF:n Malawin-toimintoja johtava Marion Pechayre.

Malawissa lähes 1  300 etulinjan terveydenhoidon työntekijää on järjestön mukaan saanut positiivisen testituloksen ja yhdeksän on kuollut. 

MSF kehottaa niitä hallituksia, jotka ovat saaneet enemmän annoksia kuin tarvitsevat riskiryhmien rokottamiseen, jakamaan annoksensa pikaisesti, jotta muut maat voivat alkaa rokottaa.

Rokotevalmistajia järjestö patistaa varmistamaan, että etusija annetaan maille, joiden on kiireellisesti suojeltava terveydenhoitohenkilöstöään.

Lue myös: Lääkärit ilman rajoja vaatii Modernaa myymään rokotettaan omakustannehintaan – "Emme pelasta ihmishenkiä, jos pidämme rokotteita ylellisyytenä varakkaille"

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus