Lääkejätti ja asiantuntijat varoittavat "äärimmäisen huolestuttavasta" TikTok-haasteesta – allergialääke vei teinin hengen Yhdysvalloissa: "Älkää aliarvioiko vaarallisuutta vain siksi, että sitä saa ilman reseptiä"

Suositussa sovelluksessa leviää jälleen yksi vaarallinen haaste. Haaste on mediatietojen mukaan vienyt jo yhden nuoren hengen.

Lääkejätti Johnson & Johnson varoittaa TikTok-nuorison vanhempia viraalista Benadryl-haasteesta, joka on vienyt jo useita teinejä sairaalaan, kertoo New York Post.

– TikTokin Benadryl-trendi on äärimmäisen huolestuttava, vaarallinen ja sen pitäisi loppua välittömästi, antihistamiinin valmistaja totesi eri medioille toimittamassaan lausunnossa.

Yksi nuori kuollut haasteen vuoksi Yhdysvalloissa

Haasteessa otetaan allergialääke Benadrylia niin paljon, että se aiheuttaa hallusinaatioita. Reaktio sitten kuvataan ja julkaistaan videopalvelu TikTokissa. 15-vuotiaan oklahomalaistytön kerrotaan kuolleen viime viikolla haasteen vuoksi, kertoo paikallisasema KFOR.

Uutisaseman mukaan älytön haaste on vienyt myös ainakin kolme nuorta sairaalaan Texasin Fort Worthissa toukokuussa.

Hallusinaatioiden lisäksi liiallinen määrä lääkettä voi johtaa johonkin "mahdollisesti hengenvaaralliseen", varoittaa Scott Schaeffer Oklahoman myrkytystietokeskuksesta.

– Suuret määrät Benadrylia voivat aiheuttaa kohtauksia ja erityisesti ongelmia sydämen kanssa.

Schaefferin mukaan sydämen rytmi voi mennä sekaisin. jolloin se ei pumppaa verta tehokkaasti. Sydän voi jopa pysähtyä, varoittaa Forbesin haastattelussa  David Juurlink, kliinisen farmasian ja toksikologian osaston johtaja Toronton yliopistosta. Myös monet muuta lääkärit ja asiantuntijat ovat medioissa varoittaneet haasteesta.

"Ei tarkoita, etteikö se voisi tappaa"

Johnson & Johnson tekee yhteistyötä TikTokin kanssa, jotta vaaralliseen käytökseen kannustava materiaali saadaan poistettua sovelluksesta.

TikTok on tunnettu siitä, että palvelussa leviävät erilaiset haasteet. Vaikka suurin osa haasteista on leikkimielisiä, on sovelluksessa levinnyt myös joukko vaarallisia haasteita, kuten aiemmin tänä vuonna levinneet pistorasiahaastekallonmurskaajahaaste sekä Suomessakin levinnyt muskottipähkinähaaste. Vanhempien olisi hyvä olla perillä siitä, mitä jälkikasvu sosiaalisessa mediassa puuhaa.

– Älkää aliarvioiko Benadrylin vaarallisuutta vain siksi, että sitä saa ilman reseptiä, se ei tarkoita, etteikö se voisi tappaa, jos sitä ottaa tarpeeksi. Pienen uneliaisuuden ja merkittävien ongelmien, kuten sydänongelmien ja kohtausten, välinen raja on hiuksenhieno, mikä voi olla kohtalokasta, Juurlink puolestaan muistuttaa.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!


Lue myös:

    Uusimmat