Laboratoriotimantteja näkyy yhä useamman sormuksissa. MTV Uutiset selvitti, miten ne valmistetaan.
Kultajousen tuotepäällikkö Anne Vikman kertoo MTV Uutisille, että laboratoriotimantit ovat saavuttaneet suosiota kuluttajien keskuudessa.
– Ne ovat viimeisen viiden vuoden aikana kasvattaneet suosiotaan ja otettu tosi hyvin Suomessakin vastaan.
Kultajousesta kerrotaan, että ensimmäiset laboratoriotimantit on valmistettu jo 1950-luvulla, mutta tuolloin ne eivät olleet vielä tarpeeksi korkealaatuisia korukäyttöön ja myös valmistusmäärät olivat pieniä.
Teknologia on kehittynyt 1980-luvulta lähtien, mutta laboratoriotimantit ovat yleistyneet koruissa vasta viimeisen noin viiden vuoden aikana.
Samat ominaisuudet, eri hinta
Vikmanin mukaan laboratoriotimanttia ja luonnossa syntynyttä timanttia ei pysty millään erottamaan pelkästään silmämääräisesti eikä kyse ole mistään "valetimantista".
Ainoat erot ovat timanttien alkuperä ja hinta, joka on laboratoriotimanteilla huomattavasti pienempi.
– Se ei ole feikki, se on ihan oikea timantti. Luonnon timantilla ja laboratoriotimantilla on ihan täysin samat ominaisuudet.
Lue myös: Kullan hinta hipoo ennätyksiä – kannattaako myydä vanhat korut pois?
Vikmanin mukaan Kultajousessa myytävien laboratoriotimanttien kasvatus kestää noin neljä viikkoa, kun taas luonnossa timantin synty kestää 1–3,5 miljardia vuotta.
Kasvatuksen jälkeen timantit käsitellään, sertifioidaan ja luokitellaan istutetaan koruihin. Kaikkiaan prosessi kestää noin 12 viikkoa kasvusta lopputuotteeseen.