Ostovoima kääntyy tänä vuonna kasvuun melkein kaikilla väestöryhmillä, kertoo Työn ja talouden tutkimus Labore.
Tutkimuslaitoksen esimerkkiperheiden ostovoimaa kohentaa etenkin inflaation tuntuva hidastuminen. Sen sijaan yleisen asumistuen ja ansiopäivärahan leikkaukset iskevät kipeästi näitä etuuksia saaviin kotitalouksiin.
Laboren laskelma koskee vuosia 2024–26. Siinä vertaillaan esimerkkiperheiden tulojen, verojen, veroluonteisten maksujen ja ostovoiman kehitystä.
Tänä vuonna Laboren esimerkkiperheistä pärjää ostovoiman kasvussa parhaiten omistusasunnossa asuva eläkeläispariskunta, kun eläkkeiden kasvu nostaa heidän tulotasoaan.
Sekä työ- että kansaneläkeindeksiin sidottuihin eläkkeisiin tehdään tänä vuonna ansiokehitystä suuremmat korotukset.
Tulevina vuosina eläkeläispariskunnan ostovoiman kehitys jää palkansaajaperheistä jälkeen, kun näiden indeksien korotukset jäävät ansiotason kehityksestä jälkeen.
Laboren vertailussa tarkastellaan kaikkiaan kahdeksaa eri perhetyyppiä.
Perhetyypit ovat hyvätuloinen perhe, toimihenkilöperhe, työntekijäperhe, yksinhuoltajaperhe, työmarkkinatukea saava yksinasuva työtön, ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saava työtön, eläkeläispariskunta sekä yksinasuva korkeakoulutettu.
Palkansaajaperheistä parhaimman ostovoiman kasvun saavuttaa työntekijäperhe, sillä vuokrien nousu pysyy tänä vuonna selvästi alhaisempana kuin omistusasumisen kustannusten kasvu.
Lue myös: Asuntovelallisille hyviä uutisia: Inflaatiopeikko kesyyntyy ja korkojen lasku voi jatkua nopeasti
Asumistuen leikkaus puraisee
Yksinhuoltajaperheessä ansiotulot kehittyvät myönteisesti, mutta asumistuen leikkaus osuu talouteen kipeästi. Asumistuen muutokset leikkaavat esimerkkiperheen tuen määrästä lähes kaksi kolmasosaa, mikä heikentää perheen ostovoimaa tänä vuonna lähes kuusi prosenttia.
Koska yksinhuoltajaperheen ansiotulot ovat lähellä yleisen asumistuen tulorajaa, leikkaa ansiotulojen kasvu saadun tuen määrää voimakkaasti myös tulevina vuosina.
Työmarkkinatukea saavan työttömän ostovoima kasvaa tänä vuonna ja pysyy kahtena tulevana vuonna lähes ennallaan. Työmarkkinatuen ja yleisen asumistuen leikkaukset kompensoidaan tänä vuonna toimeentulotuen avulla.
Ansiosidonnaisella elävän työttömän tilanne on heikompi. Ansiopäivärahan porrastus leikkaa ostovoimaa tuntuvasti ensi vuonna, samalla kun yleinen asumistuki alenee.
Esimerkkiperheiden uusi tulokas on yksin asuva korkeakoulutettu palkansaaja, jolla on asuntovelkaa lyhennettävänään. Hänen ostovoimansa kohenee parin tulevan vuoden aikana, kun ansiotulot kasvavat ja omistusasunnon kustannukset ja lainakorot laskevat.
Toimihenkilöperheen ostovoimaa on viime vuosina syönyt korkojen ja omistusasumisen kustannusten nousu. Kun korot kääntyvät laskuun, hidastuu perheen kokema inflaatio selvästi.